sunnuntai 3. joulukuuta 2023

Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL


Oletteko koskaan kuulleet järjestöstä nimeltä RKL? Kyse on rakennusalan valtakunnallisesta järjestöstä, jonka virallinen nimi on Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL. Kuvaus järjestön omilla sivuilla

"Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL eli RKL on tunnettu ja luotettu 117-vuotias rakennusasiantuntijoiden valtakunnallinen järjestö. Sen jäseninä ovat eri puolilla Suomea toimivat paikallisyhdistykset (69), joiden henkilöjäsenet edustavat vaihtelevia rakennusalan asiantuntija-ammatteja – tyypillisesti työmaajohdon, valvonnan, konsultoinnin tai suunnittelun tehtävissä." 


Järjestön logossa saattaa ehkä olla jotain pientä viittausta vapaamuurarisymboliikkaan. Ehkä. 


RKL-logo


Logo ylösalaisin käännettynä:


Harppi ja suorakulma


Vapaamuurarien logo:


Harppi ja suorakulma


Wikipedian mukaan RKL:n logo ei kuitenkaan viittaa vapaamuurareihin:

"[Werner] von Essen on mm. suunnitellut RKL:n liiton virallisen merkin ikivanhojen ammattikuntaesikuvien mukaan. Merkki hyväksyttiin RKL:n viralliseksi merkiksi liiton perustamisvuonna 1905. Merkin harppi kuvaa mittausvälineenä sitä tarkkuutta, jolla rakentajan on työnsä suoritettava ja kolmio sitä täsmällisyyttä ja suoraviivaisuutta, joka on rakentajan työn edellytyksenä. Merkin aihe muodostaa perusaiheen kaikille järjestön merkeille." (Wikipedia)


Että ihan vain tarkkuutta, täsmällisyyttä ja suoraviivaisuutta kuvaava logo? 

Varmasti.

Wikipedian lähteenä on RKL:n oma julkaisu. Joku saattaisi tässä kohtaa ehkä hieman epäillä, että järjestö haluaa peitellä yhteyttään vapaamuurareihin.

RKL:llä on omien sivujensa mukaan 69 paikallisyhdistystä ja lähes 8000 jäsentä:

"Jäsenet ovat suorittaneet aiemman opistotasoisen rakennusteknikon tai -mestarin tai nykyisen ammattikorkeakoulutasoisen rakennusmestari- tai rakennusinsinööritutkinnon. Monet toimivat pää- tai sivutoimisina yrittäjinä.

RKL:llä on valtakunnallisesti lähes 8000 jäsenen verkosto, ja sillä on alalla puhevaltaa."


Mitä tapahtuu, kun nämä tuhannet rakennusalan "hyvät veljet", joista monet toimivat yrittäjinä, kuuluvat kuntapäättäjien "hyvien veljien" kanssa samoihin veljeskuntiin? Jotain sellaista joka tulee veronmaksajille hyvin kalliiksi. Sitten ihmetellään, että miten savusauna voi maksaa 2,2 miljoonaa ja nuotiopaikka 600 000 euroa.


https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009940431.html


Ai niin mutta eihän meillä Suomessa ole korruptiota! Silloinhan julkisten hankkeiden tarjouskilpailuissa ei voi mitenkään olla mitään hyvä veli -suhmurointia. Kaikkihan sen tietää, että vapaamuurareiden korruptiivinen vaikutus yhteiskuntaan on vain harhautuneiden ihmisten salaliittoilua. 

"Mun pitää ottaa vähän kantaa tähän vapaamuurariusjuttuun. Ihmiset on niin harhautuneita. Tääkin on niinku tällanen savuverho, joka on rakennettu tohon noin, et ihmiset keskittyy tällaseen salaliittoiluun vapaamuurareiden ympärillä." - Myytinkertojien Thomas Wirén


Vieläkö joku ihmettelee, miksi rakennusalan yritysten logot näyttävät joskus tältä?


Logossa vapaamuurarien harppi ja suorakulma


Logossa vapaamuurarien harppi ja suorakulma


Logossa vapaamuurarilogon muoto (valkoinen osa)


Logossa vapaamuurarien harppi


11 kommenttia:

  1. Asia olisi helppoa kuitata olankohautuksella jos kyse ei olisi niin vakavasta asiasta. Nimittäin tällainen hiljainenkin korruptio tuhoaa kirjaimellisesti koko yhteiskunnan. Nämä 600 tuhatta maksavat roskakatokset nimittäin maksatetaan sinulla ja minulla, veroina, palvelumaksuina ja yhä huononevana palvelutarjontana ja rapistuvana infrastruktuurina kun rahat ei enää riitä siihen mihin ne alunperin kai on tarkoitettu.

    Tämä alati syvenevä dystopia tuottaa, tietenkin, mittaamattoman määrän inhimillistä kärsimystä mutta siitähän nämä psykopaatit viis veisaavat, kunhan itsellä ja omalla viiteryhmällä menee hyvin. Loppujen lopuksi kyse on äärimmäisestä, voisi sanoa jopa satanistisesta itsekkyydestä ja empatiakyvyttömyydestä muita ihmisiä kohtaan.

    Tämä sama ilmiö on nähtävissä lähes kaikkialla länsimaisissa yhteiskunnissa, eikä sille jatkuessaan ole muuta lopputulemaa kuin koko yhteiskunnan, tai jopa sivilisaation romahdus. Sen vuoksi on äärimmäisen tärkeää että tämän kaltaiset blogit ja muut toimijat pitävät aihetta jatkuvasti esillä.

    VastaaPoista
  2. Eipä yllätä, jos aikanaan todetaan, että Suomi on korruption kärkimaa. Verrokkeihin nähden täällä mädännäisyys ja etuilu on ollut huomattavan taitavasti piilotettua ja rakenteellista.
    Vantaan tapaus on sitten sieltä röyhkeimmästä päästä, jossa myös piilottelu todetaan tarpeettomaksi - kaikkihan menee läpi jokatapauksessa.

    Aikoinaan eräs tuttavani joutui puolivahingossa kummalliseen rakentajien saunailtaan, jossa eräs osallistuja hänet nähdessään sanoi välittömästi, että "On sovittu, että näissä tilanteissa ei ole ulkopuolisia." Jostain syystä tuttuni paikalle tuonut henkilö totesi kuitenkin, että hän saa jäädä.
    Ja niin hän seurasi sivusta erikoista tilannetta: n. viidessä minuutissa keskustelun/kokouksen alettua oli muutamalla sanalla sovittu kaikki tulevat suuret rakennusurakat ja projektit hintoineen päivineen, ennenkuin ensimmäistäkään tarjouskilpailua oli julkaistu.
    Tuttavani ihmetteli hämillään, että "Enpä tiennytkään, että tuolla tavalla nämä asiat hoidetaan."

    Vapaamuurariverkoston kautta korruptiosta ja hyvävelijärjestelmästä on tullut syvälle suomalaisen yhteiskunnan ytimiin sulautunut käytäntö ja toiminnan tapa, saumattomasti kaiken alleen jyräävä 'modus operandi'.

    VastaaPoista
  3. Haha itsellekin jäi tuo Thomasin kommentti mieleen 😃 Thomas varmasti tietää kuinka merkittävä järjestö vapaamuurarit on.

    VastaaPoista
  4. Asiaa kannattaa pohtia laajemmastakin näkökulmasta. Sama hyvävelijärjestelmä toimii ja voi hyvin kaikissa tärkeimmissä instituutioissa kuin myös yrityselämässä. Mm. tuotannollisessa työelämässä ongelmana on jo pitkään ollut kokonaistuottavuuden olematon kasvu kuten myös sosiaaliset- jaksamis ym. haasteet jotka vain lisääntyvät. Kuten lähes kaikki tietävät nämä ongelmat ovat seurausta lähinnä huonosta johtamisesta ja suoranaisesta epäpätevyydestä.

    Mutta kuinka muuten voisi asiat ollakkaan hyväveli- ja sisaryhteiskunnassa? Johtajiksi ja asiantuntijoiksi eivät suinkaan päädy ne joilla olisi eniten pätevyyttä ja annettavaa ko. tehtäviin, vaan ne jotka ovat sopivimpia kulloisenkin agendan toteuttajiksi. Tämä taas aiheuttaa sen että suurin osa projekteista epäonnistuu jollain tasolla ja virheiden korjaaminen sälytetään jo ennestään uupuneille alaisille. Noidankehä on valmis. En yhtään ihmettele että mielenterveysongelmat on jatkuvassa kasvussa myös työelämässä.

    Totuus on se, että suurinta osaa instituutioita, yrityksiä ja poliittisia koneistoja johtavat täysin tehtäväänsä sopimattomat tunarit joiden osaaminen rajoittuu lähinnä puhumiseen ja yhä uusien älyvapaiden vaatimusten esittämiseen alaisilleen. Tämä sama kuvio toistuu lähes kaikissa suuremmissa organisaatioissa, ja em. verkostot ovat juuri omiaan ruokkimaan sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon saman johtajuusongelman totesin aikanaan, kun työskentelin korporaatiomaailmassa suuressa kansainvälisessä pörssiyhtiössä. Hyvä veli -verkostot ovat varmasti yksi syy huonoon johtamiseen, mutta vielä suurempi syy on mielestäni narsistinen persoonallisuushäiriö. Koska narsitit pyrkivät aina maksimoimaan oman valtansa, heillä on yleensä se kovin hinku päästä johtajaksi.

      Narsistit osaavat olla vakuuttavia, karismaattisia ja hurmaavia silloin kun siitä on hyötyä (esimerkiksi työhaastattelut), ja he osaavat usein esittää hyvää johtajaa. Todellisuudessa heillä ei kuitenkaan ole minkäänlaisia osaamista ihmisten johtamiseen, koska heidän "johtaminen" on aina jonkinlaista valtapelien pelaamista, vallan väärinkäyttämistä ja oman kulissiminän pönkittämistä. He eivät näe alaisiaan ihmisinä vaan orjan kaltaisina olentoina, joiden tärkein tehtävä on palvella "johtajan" tarpeita - mitä ne ikinä sitten ovatkin.

      Kun organisaatiossa on narsisteja johtotehtävissä, organisaatio tulee väistämättä ennen pitkää muuttumaan myrkylliseksi työpaikaksi, jossa kaikki voivat pahoin.

      Poista
    2. Ei toista ilman toista: hyvävelijärjestelmä tukee, pönkittää ja mahdollistaa narsismia ja sisäisesti todellisuudesta irtaantuneet ja sisäisesti vajaat narsistit tarvitsevat ylipäätään selviytyäkseen valheeseen ja kulissiin perustuvia hyvävelijärjestelmiä.

      Narsisti johtajana on kaoottinen ja omassa kuplassaan, puhumattakaan, että manipulaatiot, valtapelit ja hallitsemattomat raivonpurkaukset kuluttavat ympäristön ja työntekijät loppuun alta aikayksikön.

      Narsistin johdettavaksi solahtaa toki luontevasti omissa harhoissaan dissosioiva masokisti.

      Poista
  5. Vielä kun kaikki nämä firmat vastuuhenkilöineen saisi jonnekin julkisesti häpäistäviksi. Ongelma taitaa vaan olla siinä, että oikeusistuin ja media taitaa yhtälailla olla samojen herrojen ja rouvien hallussa. Toisin sanoen, mitään ei tapahtuisi vaikka kaikki yhteydet todistettaisi täysin aukottomasti. Lisäksi suurin osa kansasta nielee median valheet täysin sellaisenaan.

    Itse uskon siihen, että kuolemamme hetkellä päädymme viimeiselle tuomiolle. Tuomari on Jumala. Totuus, johon olemme yhteydessä omantuntomme kautta. Sovitusta ei ole ilman katumusta, ja katumus ei ole aitoa ilman tunnustusta. Jokainen meistä on jäänyt Jumalan kirkkautta vaille, mutta näillä herroilla on kyllä ihan erityinen taakka odottamassa. Toivon heille todellakin suurta ja vahvaa nöyrtymistä/nöyryytystä vielä tämän elämän aikana, jotta he voisivat vapautua siltä mikä heitä muuten odottaa. Ja jotta muiden ei tarvitsisi joka paikassa varoa näitä epärehellisiä, sadistisia ihmisiä.

    VastaaPoista
  6. "Tuleva presidentti ei muuta Mäntyniemeen – 55 miljoonan euron jättiremontti"

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a45f8afa-d57b-47d0-80a0-a215745bf2e0

    55 miljoonaa remontista. Ja suomalaiset kohauttaa olkiaan.

    VastaaPoista
  7. Uimarannan pukukopin hinta Espoossa nousi lähes miljoonaan euroon

    https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000010318578.html

    "Rakennukseen tulee lämpimät wc-tilat sekä siivous- ja tekniset tilat. Kesäkäyttöön tulee lämmittämättömät pukuhuoneet, ensiapu- ja valvomotilat. Lisäksi rakennuksen yhteyteen tulee jäte- ja varastokatos."

    On toki vähän enemmän kuin vain pukukoppi, mutta hinta on silti melkoisen korkea.

    VastaaPoista
  8. Jos joku miettii mitä tekisi, kun ei kuulu hyvävelikerhoon, eikä pääse kuittaamaan kahta milliä saunan tai satoja tuhansia notskin rakentamisesta, niin ei hätiä mitiä: 400 onnekkainta pääsee ilmaiseen tapahtumaan miljoonasaunan ja -nuotiopaikan lähimaastoon elokuussa!
    Tätä fantastista mahdollisuutta kuvailee media näin:

    "Elokuinen Metsähotelli Kuusijärvi -tapahtuma tarjoaa ulkoilua Kuusijärvellä ja Sipoonkorvessa sekä hyvinvointiin liittyvää maksutonta päivätoimintaa, kuten leikkejä, kisailuja ja iltaohjelmaa."

    ULKOILUA, LEIKKIÄ JA KISAILUJA MAKSUTTOMASTI! JA YÖPYÄ SAA ILMAISEKSI OMASSA TELTASSA TAI MAKUUPUSSISSA!

    Tietääkö kukaan, milloin tapahtumalippuja aletaan jakaa??? Menisinkin sinne varmuudeksi jo nyt jonottamaan, ettei lopu kesken ja jääkin sitten ulkopuolelle...

    https://www.lansivayla.fi/paikalliset/6698237

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kampanjalla halutaan lisätä tietoisuutta jokaisenoikeuksista ja yön yli retkeilystä."

      Onko "jokamiehenoikeudestakin" nykyään joku helvetin sukupuolineutraali woke-versio? Tämä olikin minulle uutta.

      Ilmestynyt Wikipediaan vuonna 2022:

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Jokaisenoikeus

      Poista