Pahan juuret – osa 15: Miellyttäjät ja narsistit

Läheisriippuvuutta on olemassa kahta eri muotoa. Kun käytetään termiä ‘läheisriippuvainen’, sillä tarkoitetaan yleensä sellaista henkilöä, joka pyrkii miellyttämään muita ihmisiä oman hyvinvointinsa kustannuksella. Mutta tämä on vain kolikon toinen puoli. On olemassa myös toinen läheisriippuvuuden muoto, mutta jostain syystä siihen ei oikeastaan koskaan liitetä termiä läheisriippuvuus, eikä tällaisia ihmisiä kutsuta läheisriippuvaisiksi. Puhekielessä heistä käytetään termiä ‘narsisti’.

Miellyttäjä-läheisriippuvainen ja narsisti-läheisriippuvainen ovat saman kolikon kaksi eri puolta. He ovat molemmat narsistisesti vammautuneita, mutta heillä on eri suojautumismekanismit. 

Miellyttäjän tapa suojata itseään narsistisilta loukkauksilta (erityisesti hylkäämiseltä) on pitää lähellään olevat ihmiset tyytyväisinä, ja pyrkiä miellyttämään heitä kaikin mahdollisin tavoin, jotta ei joutuisi olemaan yksin. Hänestä tulee alistuva, koska hän oppii, että alistuvan ei tarvitse jäädä yksin – aina löytyy joku, joka haluaa alistaa. 

Parisuhteissa miellyttäjistä tulee usein kumppaninsa tarpeiden palvelija. Tässä he toistavat lapsuudenkodissaan oppimaansa mallia, jossa he olivat vanhempiensa palvelijoita. Miellyttäjät takertuvat hyväksikäyttäviin ihmisiin, joita he “saavat” palvella. Miellyttäjät siis jatkavat lapsuudenkodissaan oppimansa roolin näyttelemistä vielä aikuisenakin. Hyvin usein heitä hyväksikäyttävät ihmiset ovat narsisti-läheisriippuvaisia. 

Narsistin tapa suojata itseään narsistisilta loukkauksilta (erityisesti nöyryyttämiseltä) on hallita toisia ihmisiä. Narsisti oppii jo nuorena mallin, jossa kaikki sosiaaliset suhteet perustuvat enemmän tai vähemmän erilaisiin valtapeleihin. Kun narsisti pääsee valta-asemaan, jossa hän saa hallita tai alistaa muita, hän kokee olevansa turvassa – sekä yksinäisyydeltä että muiden narsistisilta loukkauksilta. 

Parisuhteessa narsistista tulee yleensä kumppaninsa hallitsija, koska hän on oppinut jo lapsuudenkodissaan mallin, jossa ihmissuhteet perustuvat kilpailuun siitä, kuka saa alistaa ja kuka joutuu alistumaan. He tarkertuvat ihmisiin, jotka alistuvat palvelemaan toisten tarpeita, koska nämä ovat heille “täydellisiä kumppaneita”. Hyvin usein nämä palvelijat ovat miellyttäjä-läheisriippuvaisia.

Kuten näemme, narsistit ja miellyttäjät sopivat sairaalla tavalla täydellisesti yhteen. Toinen saa alistaa ja hallita – toinen alistua ja tulla hallituksi. Molemmat tarvitsevat toista, koska he ovat läheisriippuvaisia eivätkä kykene olemaan yksin. Tällainen ihminen ei kykene elämään aidosti itsenäisen ihmisen elämää, jossa omaa minuutta ei sulauteta tavalla tai toisella muihin ihmisiin. 

Tällaista henkistä riippuvuussuhdetta kutsutaan termillä ‘symbioottinen suhde’. Asia on helpompi ymmärtää, jos tarkastellaan lapsen ja äidin välistä suhdetta lapsen elämän alkuvaiheessa. 

Kun lapsi syntyy, elämän alussa hänellä on äitiinsä symbioottinen suhde. Vauvalle äiti on ikään kuin osa häntä itseään. Tämä on täysin luonnollista, ja kuuluu asiaan. Kun terve lapsi kasvaa vanhemmaksi, hän alkaa vähitellen tajuta, että äiti onkin hänestä erillinen olento – toinen ihminen, jolla on oma yksilöllisyys. Tästä alkaa luonnollinen eriytyminen ja oman yksilöllisyyden rakentuminen. Lapsi siis kasvaa äidin ja vauvan välisestä symbioottisesta suhteesta vähitellen ulos. Läheisriippuvaisten tapauksessa narsistinen vammautuminen on johtanut siihen, että tämä luonnollinen prosessi on mennyt jollain tavalla pieleen. Tämän seurauksena he etsivät vielä aikuisenakin äiti-vauva -suhteen kaltaisia symbioottisia suhteita, joissa toinen on osa itseä. 

Jos narsisti päätyy suhteeseen toisen narsistin kanssa, lopputuloksena on symbioottinen suhde, jossa käydään loputonta valtataistelua siitä, kumpi saa olla suhteen hallitseva osapuoli. Poikkeuksen tekee tilanne, jossa toinen narsisti on huomattavasti toista vahvempi, jolloin heikompi narsisti tyypillisesti tyytyy alistujan rooliin. Heikolle narsistille alistujan rooli on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin elämä ilman symbioottista suhdetta. Tärkeintä on välttää yksinäisyyttä. 

Jos miellyttäjä päätyy suhteeseen toisen miellyttäjän kanssa, lopputuloksena on suhde, jossa molemmat takertuvat toiseen, mutta kumpikaan ei haluaisi ottaa hallitsijan roolia. Tämä on molemmille epätyydyttävä tilanne, koska läheisriippuvaisen näkökulmasta “toimivassa” suhteessa toisen pitää olla hallitsija. Yleensä toinen miellyttäjistä “uhrautuu” ja ottaa ainakin ajoittain hallitsijan roolin. Se on aina parempi vaihtoehto kuin yksin jääminen. 

Koska narsisti ja miellyttäjä ovat molemmat psykologisessa mielessä läheisriippuvaisia, molemmat etsivät kumppanistaan vanhemman korviketta, joka palvelisi niitä narsistisia tarpeita, joita vanhemmat eivät lapsuudessa palvelleet. Miellyttäjän strategia on se, että rakkautta ja huolenpitoa pyritään saamaan miellyttämällä ja alistumalla. Narsisti aistii tämän, ja antaa miellyttäjälle “rakkautta” juuri sen verran, että tämä ei kykene lähtemään suhteesta. Samalla narsisti toteuttaa omaa strategiaansa, jossa rakkautta ja huolenpitoa pyritään saamaan manipuloimalla, hallitsemalla, pakottamalla ja alistamalla. 

Tätä samaa kaksipuolista kolikkoa voi katsoa myös Erich Frommin tarjoamasta näkökulmasta. Frommin kirjassa Pako vapaudesta (tunnetaan myös nimellä Vaarallinen vapaus) esitellään psykologisen sadismin ja psykologisen masokismin dynamiikka. Mielestäni Fromm puhuu hyvin pitkälti samasta asiasta, joka voidaan nähdä miellyttäjä- ja narsisti-läheisriippuvaisten välisessä dynamiikassa.

Perinteisesti puhekielessä sana sadisti tarkoittaa henkilöä, joka saa nautintoa kivun aiheuttamisesta toiselle ihmiselle tai eläimelle. Vastaavasti masokistilla tarkoitetaan henkilöä, joka nauttii itseen kohdistetusta kivusta. Frommin määritelmä näille termeille on jossain määrin sama, mutta kuitenkin olennaisella tavalla laajempi. 

Frommin mukaan psykologinen sadisti ei niinkään nauti kivun tuottamisesta vaan alistamisesta. Kivun tuottaminen voi toki olla keino alistaa, mutta se ei suinkaan ole ainoa keino. Toisia ihmisiä voi alistaa hyvin monella eri tavalla. Vastaavasti psykologinen masokisti ei niinkään nauti itse kivusta, vaan siitä miten kipua hänelle tuottava henkilö alistaa häntä. 

Kun masokisti lyö varpaansa pöydänjalkaan, se ei ole hänelle mitenkään miellyttävää, koska tällaisessa tapaturmaisessa vahingossa ei ole mitään alistavaa. Mutta jos sadisti tallaa masokistin varpaille tarkoituksella, se voi olla masokistille hyvin miellyttävää, koska nyt kipu assosioituu alistamiseen. 

Tyypillisimmässä sadismin muodossa sadisti pyrkii tekemään toisesta ihmisestä riippuvaisen itsestään, jotta voisi saada tämän toisen ihmisen täysin omaan valtaansa. Tällaisen riippuvuuden voi luoda monella tavalla. Se voi olla taloudellista, emotionaalista, seksuaalista tai vaikka aineellista riippuvuutta. Mikä vain keino kelpaa, millä saa koukutettua toisen, ja pääsee valta-asemaan. Kun valta-asema on vakiinnutettu, tämän jälkeen alkaa alistaminen, riistäminen ja erilainen hyväksikäyttö. Sadismin ja narsisti-läheisriippuvuuden välillä on helppo nähdä selkeitä yhtymäkohtia.

Sadisti haluaa hallita, jotta voisi kompensoida omaa voimattomuuden tunnettaan. Henkisesti vahvalla ihmisellä ei ole mitään tarvetta toisten ihmisten alistamiseen. Sadisti kokee, että hänellä on oikeus alistaa toisia, koska hän uskoo tietävänsä, mikä on alistamisen kohteelle parhaaksi. Sadisti on omasta mielestään niin erityinen, että hänellä on oikeus vaatia muita mukautumaan hänen tahtoonsa. 

Tyypillisesti masokismi esiintyy alemmuuden ja mitättömyyden tunteena. Masokisti vähättelee itseään ja tekeytyy usein heikoksi ja osaamattomaksi, mikä ei välttämättä ole ollenkaan totta. Itsensä fyysinen satuttaminen on mahdollista, mutta sitä tapahtuu vain äärimmäisissä tapauksissa. Paljon yleisempää on henkinen väkivalta itseään kohtaan. Itseankaruus ja äärimmäiset itsesyytökset ovat hyvin yleinen ilmenemismuoto. Epäilemättä näissä tilanteissa ankaruuden lähteenä on freudilaisen mallin yliminä, joka on ikään kuin vanhempien ääni omassa päässä. Myös pakkotoiminnot ja pakkomielteinen käytös kuuluvat usein asiaan. 

Masokistit kieltäytyvät puolustamasta itseään ja omia oikeuksiaan. He eivät yleensä tunnista omia tarpeitaan, koska muiden tarpeiden palveleminen menee niiden edelle. He keskittyvät miellyttämään toisia, ja kieltävät oman tahtonsa. Heille toisten käskyihin alistuminen on aina parempi vaihtoehto kuin tehdä omia valintoja. Masokismin ja miellyttäjä-läheisriippuvuuden välillä on helppo nähdä selkeitä yhtymäkohtia.

Usein masokistit haluavat alistua myös erilaisille ryhmille, kuten instituutioille, valtiolle, poliittisille ideologioille tai uskonnollisille yhteisöille. Tällöin he pyrkivät tulemaan osaksi jotain suurempaa, joka on oman minuuden ulkopuolella. Tämä itseä suurempi kokonaisuus määrittää masokistin elämän tarkoituksen ja luo pohjan keinotekoiselle minuudelle. Näillä suuremmilla kokonaisuuksilla on aina omat auktoriteettinsa, minkä seurauksena masokisti päätyy omaksumaan näiden auktoriteettien ajatukset ominaan. Masokisti luulee, että ulkopuolelta tulleet ajatukset ovat hänen omiaan, vaikka todellisuudessa hän ei ajattele ollenkaan itse. 

Suomessa yli 90% aikuisväestöstä otti yhden tai useamman koronarokotteen, koska he uskoivat auktoriteettejä, jotka sanoivat koronarokotteita tehokkaiksi ja turvallisiksi. Tuosta luvusta saa aika hyvän käsityksen psykologisen masokismin yleisyydestä. Sama ilmiö näkyy myös siinä, miten moni ihminen uskoo Naton tuovan suomalaisille rauhaa ja turvaa, ja miten moni uskoo Ukrainan presidentti Zelenskyn olevan vapautta puolustava sankari. Kumpikaan ei ole totta, mikä paljastaa sen, että suurin osa suomalaisista on korvannut kriittisen ajattelun auktoriteettien heille tarjoamalla maailmankuvalla.

Sadismi ja masokismi ovat saman kolikon kaksi eri puolta. Molempien taustalla on sama juurisyy – oman minän itsenäisyydestä luopuminen. Molemmat haluavat luopua omasta yksilöllisyydestään ja sulautua johonkin itsensä ulkopuoliseen, koska he pelkäävät yksinäisyyttä. Frommin mukaan sadistit ja masokistit pakenevat sietämätöntä yksinäisyyttä symbioottiseen suhteeseen (tai suhteisiin), koska se lieventää yksinäisyyden aiheuttamaa pelkoa ja pakokauhun tunnetta. Tuon pelon taustalla on aina lapsuusajan traumaattiset kokemukset.

Kun pieni lapsi syntyy, hän on täysin avuton ja kykenemätön huolehtimaan itsestään. Koska lapsi on riippuvainen vanhemmistaan, lapsen ja vanhemman välille syntyy väistämättä symbioottinen suhde. Jokaisen ihmisen ensimmäiset elinvuodet sisältävät tämän vaiheen. Tuona aikana yksinäisyys on lapsen näkökulmasta pelottavinta, mitä hän voi kuvitella, koska yksin jäämiseen liittyy pelko kuolemasta. Lapsi, josta kukaan ei huolehdi, on hyvin nopeasti kuollut lapsi. Lapsuuden traumaattisten kokemusten takia sadistit ja masokistit ovat jääneet jumiin tuohon pienen lapsen pelkotilaan. 

Sadisti ja masokisti ovatkin täydellinen pari toisilleen. Toinen haluaa alistaa ja hallita – toinen alistua ja tulla hallituksi. Sadisti haluaa sulauttaa toisen itseensä ja masokisti sulauttaa itsensä toiseen. Kumpikaan ei halua yksilöllisyyttä, johon kuuluu aina tietty määrä yksinäisyyden sietämistä. Kumpikaan ei halua seistä itse omilla jaloillaan ilman symbioottisia suhteita. Vapaus on molemmille kamala kirosana, koska vapaudessa ei ole alistajia tai alistettuja.

Frommin mukaan jokainen sadisti on aina jossain määrin myös masokisti, ja jokainen masokisti on jossain määrin myös sadisti. Toisin sanoen molemmat ovat enemmän tai vähemmän sadomasokisteja, koska kumpikin rooli tarjoaa mahdollisuuden symbioottiseen suhteeseen. Molemmat ovat riippuvaisia symbioottisen suhteen tarjoamasta turvallisuuden tunteesta. Monella tällaisella ihmisellä on sekä sadistisia että masokistisia suhteita. Voidaan esimerkiksi olla työpaikalla alistuva masokisti ja kotona puolestaan alistava sadisti. On myös hyvin tyypillistä, että ollaan masokisteja suhteessa omiin vanhempiin, ja sadisteja suhteessa omiin lapsiin. Tärkeintä on paeta yksilöllisyyttä ja sen mukana tulevaa pelottavaa vapautta symbioottisiin suhteisiin, joissa ei tarvitse olla yksin. 

Vapaus ja yksilöllisyys ovat sadomasokistin pahin painajainen, ja jokainen niitä puolustava ihminen nähdään enemmän tai vähemmän vihollisena. Kun koronahulluus oli pahimmillaan, tämä näkyi erittäin hyvin siinä, miten auktoriteettien mielivaltaan alistuneet suhtautuivat vapauden puolustajiin. "Kulkutautimyönteinen on kuin kulkususi, mutta vaarallisempi!"

Seuraava osa: Paholainen

Sarjan aiemmat osat:

1. Esipuhe
2. Ego ei ole vihollisesi
3. Valeminän vangit
4. Anteeksianto ja vihan tukahduttaminen
5. Vanhemmat ja kiitollisuudenvelka
6. Huonon kohtelun ylisukupolvinen ketju
7. Väkivalta traumatisoi lapsen
8. Lapset eivät ole vanhempiensa vanhempia
9. Totuus katkaisee pahuuden kierteen
10. Riippuvuus ei ole rakkautta
11. "Älä suututa isää!"
12. Yliminä ja omatunto
13. Hylkäämisellä pelottelu luo miellyttäjän
14. Läheisriippuvuuden juurisyy

Extra: Vantaan tragedia