Päivitetty 10.11.2023.
Päivitetty 31.5.2023.
Päivitetty 30.5.2023.
Olen tutkinut yli kymmenen vuotta enemmän tai vähemmän aktiivisesti aihetta narsismi. Se on henkilökohtaisesti kiinnostava aihe oman perhetaustani takia, mutta myös sen takia että "Eliitin" valtahierarkian huipulla olevat ihmiset ovat kaikki joko narsisteja tai psykopaatteja. Valtaapitävää luokkaa ei voi ymmärtää perehtymättä narsismiin. Toisaalta narsisteja on muutenkin yhteiskunnassa niin paljon, että mielestäni narsistin mielenmaiseman tutkimiseen kannattaa käyttää aikaa.
Kirjoitin joitain kuukausia sitten aiheesta kirjoituksen Alexander Lowen ja nöyryytetyt lapset, jossa käytiin läpi narsististen vaurioiden syntymekanismia. Avuliaan lukijan avustuksella kirjoituksessa käytiin läpi myös tyypillisimpiä narsistien reaktioita ja käyttäytymismalleja, joiden avulla narsistin voi tunnistaa. Mielestäni se on hyödyllinen taito ihan kaikille, koska jokainen ihminen joutuu aivan varmasti joskus tekemisiin narsistin kanssa. Jos narsismia ei tunnista omissa ihmiskontakteissaan, tulee hyvin suurella todennäköisyydellä tavalla tai toisella narsistin hyväksikäyttämäksi. Joskus se tulee todella kalliiksi, niin kuin varmasti monet tämän blogin lukijat omasta kokemuksestaan tietävät.
Törmäsin eilen hyvin mielenkiintoiseen tapaukseen, joka synnytti inspiraation kirjoittaa jatkokirjoitus aiemmalle narsismikirjoitukselleni. Olin katsomassa yllä olevaa Myytinkertojien Youtube-kanavalla julkaistua Liisa Väisäsen haastattelua. Haastattelijana toimi Jarmo Nevalainen, joka kesken haastattelun sanoi jotain hyvin erikoista. Kohdassa 47:40 hän ottaa itse puheeksi asian nimeltä moraalirelativismi. Samassa yhteydessä hän paheksuu "me, myself and I" -kulttuuria ja ihmisten itsekeskeisyyttä. Tämän jälkeen hän ottaa puheeksi vallalla olevan ilmiön, jossa ne jotka pyrkivät tekemään moraalisesti oikein pyritään leimaamaan, hiljentämään ja sensuroimaan - kuten esimerkiksi Youtube tekee. Mutta se, mitä Nevalainen sanoo seuraavaksi, saa kulmakarvani nousemaan:
"Kuulijoille sen verran, et jotkut on sanonu mulle, et mikset sä laita tätä youtubeen, niin tää on yks syy miks mä en ikinä tuu laittaan tätä youtubeen, koska mä en haluu laittaa sellaseen yritykseen... kytkeä itseäni sellaseen yritykseen, joka toimii moraalisesti väärin. Piste. Se ei tuu ikinä tulee sinne, vaik ne löis mulle mitä kultaa ja mirhaa ja mannaa tohon noin, niin ei, ei tuu, ei tuu olee siellä."
Vai niin? Että ei tule ikinä menemään Youtubeen? Mielenkiintoista. Joku voisi kyseistä Youtube-videota katsoessaan todeta, että nyt ei puheet ihan vastaa tekoja.
Itse asiassa tämä haastattelu on jo toinen kerta, kun se julkaistaan Youtubessa. Ensimmäinen kerta oli hänen omalla kanavallaan puoli vuotta sitten. Alkuperäinen haastattelu julkaistiin jollain toisella alustalla jo useampi vuosi sitten. En tiedä missä kaikkialla se on julkaistu, mutta sama haastattelu löytyy ainakin Odysee-palvelusta parin vuoden takaa.
Jos analysoidaan tarkemmin Nevalaisen sanoja, voidaan huomata jotain olennaista. Nevalainen puhuu ensin ihmisten itsekeskeisyydestä ja moraalittomuudesta hyvin paheksuvaan sävyyn. Sen jälkeen hän alkaa maalata kuvaa omasta korkeasta moraalistaan sanomalla, että hän ei suostu kytkemään itseään sellaiseen yritykseen, joka toimii moraalisesti väärin. Minulla on näin vahva moraalinen selkäranka!
Paitsi että ei ole.
Tämä on moraaliposeerausta ilman katetta. Siis sitä, että ihminen esiintyy moraalisesti ylevänä esittämällä itsestään väitteitä, jotka eivät ole totta. Se on hyvin tekopyhää. Tällainen hyvesignalointiin perustuva valheellisen minäkuvan luominen on hyvin tyypillistä narsisteille. Koska he eivät kykene katsomaan omaa Varjoaan, he projisoivat omat kielteiset (tai tarkemmin ottaen kielletyt) ominaisuutensa muihin ihmisiin, ja luovat itselleen päinvastaisella tavalla valheellisen kulissin. Katsokaa noiden muiden moraalittomuutta! Katsokaa miten moraalinen minä olen!
Narsisteille on hyvin tyypillistä, että kun joku aiheuttaa särön heidän kulissiminäänsä tuomalla esiin siinä olevan valheellisuuden, heillä laukeaa niin sanottu narsistinen raivo (narcissistic rage). Tämä termi on siinä mielessä vähän huono, että siitä voi saada helposti väärän mielikuvan. Narsistinen raivo ei ole aikuisen ihmisen raivoa, vaan enemmänkin pikkulapseksi taantuvan ihmisen kiukuttelua, joka ei aina välttämättä edes kuulosta raivolta. Paremmin kuvaavia termejä voisivat olla vaikka narsistinen kiukku tai narsistinen känkkäränkkä.
Kun valheellinen minäkuva on uhattuna, narsistin lapsuudessa syntyneet nöyryyttämiseen liittyvät traumat aktivoituvat (mikäli uskomme Lowenin narsismiteoriaa) aiheuttaen voimakkaan puolustusreaktion. Koska trauma on syntynyt lapsuudessa, narsisti taantuu näissä tilanteissa pikkulapseksi, joka ei kykene käsittelemään tilannetta aikuismaisella kypsyydellä.
Nevalainen tarjoaa tästä pikkulapsen kiukuttelusta näytteen videon kommenttikentässä. Kirjoitin alla olevan kommentin, jossa ensin toistin Nevalaisen omat sanat, ja sen jälkeen totean: "Tämä alunperin vuosia sitten jollain toisella alustalla julkaistu haastattelu ei näemmä vanhentunut kovin hyvin. Jos yrittää näytellä moraalisesti selkärankaista, eikä oikeasti ole sellainen, lopputulos voi joskus olla vähän nololla tavalla tekopyhä."
Nevalainen vastaa nimimerkillä Jake Neva. Katsokaa noita vastauksia, ja miettikää kuuluuko tuo reaktio kypsälle aikuiselle vai känkkäränkän vallassa olevalla pikkulapselle.
Tässä on nyt niin paljon loistavaa esimerkkimateriaalia, että tämä kannattaa analysoida tarkemmin. Ensimmäinen kommentti: "On niin helppoo olla onnellinem...eiku kirjoitella nimimerkin takaa. Se on sitä parempaa suoraselkäisyyttä..."
Hän väistää häneen kohdistetun aiheellisen ja perustellun kritiikin, ja ryhtyy vastahyökkäykseen, koska hän kokee tulleensa hyökkäyksen kohteeksi. Narsisteille kaikki kritiikki - oli se sitten miten perusteltua ja aiheellista tahansa - on aina hyökkäys, jota vastaan täytyy puolustautua raivoisasti. Aseenaan Nevalainen käyttää tässä puolustautumisessa narsistien hyvin usein käyttämää projisointia: MINÄ en ole moraalisesti selkärangaton, SINÄ olet! Ihan kuin nimimerkin käyttämisessä ja oman anonymiteetin säilyttämisessä olisi jotain väärää tai moraalitonta. Ihan kuin nimimerkin käyttäminen poistaisi sen tosiasian, että hän jäi nololla tavalla kiinni katteettomasta moraaliposeerauksesta.
Toinen kommentti: "Eliitin esoteerisille symboleille vielä, että tiedät varmaan miten Mtsarille ja Whiteheadille kävi kun heitettiin/lähtivät YTsta. Täällä voidaan keskustella koska et voi heittää minua ulos niinkuin teit omalla sivullasi kun kysyin hankalan kysymyksen."
Tämän kommentin ensimmäistä virkettä en ihan tarkkaan ymmärrä. Michael Tsarion (Mtsar) ja David Whitehead sensuroitiin aikanaan Youtubesta, mutta heillä on ollut jo pitkään oma Unslaved-podcast omalla sivustolla. Heillä on maksavia asiakkaita niin paljon, että pystyvät elättämään itsensä podcasteja tekemällä. Ilmeisesti Nevalainen luulee, että Youtubesta lähteminen oli näille kahdelle jotenkin kohtalokasta? Ei ollut.
Jälkimmäinen virke jatkaa hyökkäys on paras puolustus -linjalla. Hän väittää että minä olisin heittänyt hänet ulos tältä sivustolta. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, koska en minä voi estää ketään lukemasta tätä blogia, tai "heittää ulos". Se, että minä jätän hänen kommentin julkaisematta, ei ole ulos heittämistä. Se on oman julkaisun moderointia, johon jokaisella julkaisijalla on oikeus. Minä olen melko tarkka sen suhteen, mitä kommentteja suostun julkaisemaan. Koska kommenttihistoriasta ei löydy yhtään ainoaa kommenttia nimellä Jarmo Nevalainen, on tehtävä oletus, että hänen kysymyksensä on esitetty jollain anonyymillä nimimerkillä. (Niin olikos se Nevalaisen mielestä jotenkin moraalitonta, vai miten se meni?) Vaikea sanoa, millainen kommentti tai kysymys on ollut kyseessä, mutta vähän veikkaan, että se on ollut jollain tavalla lapsellinen tai hölmö. Joka tapauksessa tällä jälkimmäisellä virkkeellä Nevalainen pyrkii jälleen projisoimaan: MINÄ en ole moraaliton, SINÄ olet!
Kolmas kommentti näyttää aika karulla tavalla, millainen känkkäränkän vallassa oleva lapsi kulissin takaa paljastuu: "Jos sinulla EES ei ole parempaa tekemistä kun ulista josta nönnönöö asiasta niin voi voi, käy R-kioskilla ja osta tikkari se helpottaa..."
Niin paljon kiukutti, että piti vielä kolmannenkin kerran iskeä joku piikki, jolla välttää katsomasta peiliin. Tuo kommentti ei ole kypsän aikuisen puhetta. Tuo on lapseksi taantuneen ihmisen kiukuttelua, joka tunnetaan psykologiassa termillä narsistinen raivo. Hän pyrkii jälleen projisoimaan omaa Varjoaan: MINÄ en ole lapsellinen, SINÄ olet!
Kypsän ja aikuismaisen ihmisen reaktio olisi ollut se, että olisi myöntänyt puhuneensa paskaa, kun tuli esittäneeksi valheellisen väitteen omista moraalisista periaatteistaan. Kypsä aikuinen olisi tunnustanut oman inhimillisen vajaavaisuutensa, ja todennut saadun kritiikin aiheelliseksi. Tuli puhuttua paskaa, ja moraaliposeerattua ilman katetta. Ei olisi pitänyt. Nyt vähän hävettää. Kypsälle aikuiselle tämä on mahdollista, mutta narsistiselle aikuista näyttelevälle pikkulapselle se ei ole.
Muutama tunti tämän kolmannen kommentin jälkeen, Nevalainen palaa kommentoimaan. Kommentti on kirjoitettu kahdelta yöllä (meili-ilmoitus tullut klo 2:10), mikä vähän viittaa siihen, että aiemmin lauennut narsistinen raivo on mahdollisesti pitänyt häntä valveilla. Nyt hän on kuitenkin saanut pakettinsa taas kasaan, ja näyttelee aikuista onnistuneesti. Kaiken tuon aiemman kiukuttelun jälkeen hän pyytää minut vieraaksi ohjelmaansa.
Ensin hän käskee narsistisen raivon vallassa menemään R-kioskille ostamaan tikkareita, ja sitten hän kehuu blogin sisältöä ja pyytää vieraaksi keskustelemaan. Kuin kaksi täysin eri persoonaa. Tulee mieleen TSH:n klonkku.
Todellisuudessa tuon kutsun tarkoitus ei tietenkään ollut saada minua vieraaksi. Hän tietää tasan tarkkaan, että minä vastaan tuollaiseen kutsuun kieltäväsi. (Vastaan kaikille kysyjille ei - ainakin toistaiseksi.) Hän vain yrittää saada aikaiseksi tilanteen, jossa hän pääsee käyttämään argumenttia: "Ei se uskalla!" Tämä on hyvin tyypillistä narsismiin kuuluvaa pelien pelaamista. Tai oikeastaan voisi puhua valtataistelusta, koska narsistit tekevät vähän joka asiasta valtataistelun.
Erikoisen lisämausteen tähän koko episodiin antaa Myytinkertojien perustajan Thomas Wirénin reaktio. Myös hän vastasi kommenttiini: "Hahaa, mä niin rakastan jälkiviisautta. Älkää ikinä muuttuko, älkää ikinä muuttaako mieltänne, käsitystänne asioista, tunteita jotakin kohtaan. Pysykää ikuisesti kuopassanne!"
Aika erikoinen vastaus. Jostain syystä hän puhuu jälkiviisaudesta - ikään kuin toisen ihmisen katteettoman moraaliposeerauksen osoittaminen liittyisi jotenkin jälkiviisauteen. Sitten hän luo todella erikoisen olkinukkeargumentin. Hän yrittää luoda mielikuvan, että minä mukamas väitin kommentillani vastustavani ihmisen muuttumista. (Vähän koominen väite, jos miettii miten monta vuotta olen puhunut sankarin matkasta ja individuaatioprosessista.) Samalla Wirén aivan selvästi yrittää vähätellä Nevalaisen paskan puhumisesta kiinni jäämistä - ikään kuin tämä Nevalaisen ikävästi paljastunut tekopyhyys olisikin jotain ihmisenä kasvamista. Tällainen asioiden päälaelleen kääntäminen alkaa lähennellä kaasuvalotusta, joka kuuluu olennaisesti kaikkien narsistien työkalupakkiin.
Jostain syystä Wirén ei halua ollenkaan nähdä Nevalaisen tekopyhäksi paskapuheeksi paljastunutta moraaliposeerausta. Se on jossain määrin ehkä ymmärrettävää, jos miettii että kyseessä on hänen yhteistyökumppani, mutta siitäkin huolimatta hyvin epärehellistä. Eikä pelkästään epärehellista, vaan myös lapsellista. Ei rehellisyyttä ja totuutta arvostava kypsä aikuinen sorru käyttämään noin lapsellista argumenttia. Ja kun otetaan huomioon, miten älykäs Wirén on, ei varmaankaan ole kyse siitä, että Wirén ei kykenisi ymmärtämään, mitä kommentillani oikeasti tarkoitin. Tässä ei ole kyse tyhmyydestä, vaan jostain ihan muusta.
Tämä olkinukkeargumentti on siinä määrin lapsellinen, että sen myötä herää väkisinkin kysymys, että laukesiko narsistinen raivo myös Wirénissä? Kokiko Wirén kommenttini hyökkäykseksi hänen julkaisuaan (ja sitä kautta häntä itseään) kohtaan? Iskikö känkkäränkkä? En tiedä, mutta jokin syy tuolle reaktiolle täytyy olla. Hän olisi voinut vastata jotain aikuismaista, kuten vaikka: Onhan tuossa havaittavissa sanojen ja tekojen välillä iso ristiriita, joka kieltämättä antaa tekopyhän vaikutelman. Jarmon kannattaa varmaan harkita jatkossa vähän tarkemmin, mitä tulee uhonneeksi. Sen sijaan hän valitsi toisin. Ihmisen tekemät valinnat kertovat ihmisestä paljon.
Wirénin tapa esiintyä videoillaan on sellainen, että hänestä saa kuvan totuutta arvostavasta kypsästä aikuisesta. Tämän tapauksen perusteella minulla ainakin herää kysymys, että onko se vain näyttelemistä? Todella moni narsisti osaa esittää hyvin taitavasti aikuismaista ja kypsää ihmistä, vaikka todellisuus kulissin takana olisikin jotain aivan muuta.
Minä en tiedä ovatko Nevalainen ja Wirén narsisteja, tai voiko heidän tapauksessaan puhua narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Mutta sen minä tiedän, että heidän molempien käytöksessä on havaittavissa enemmän tai vähemmän narsisteille tyypillisiä käytösmalleja. Sellainen on minulle aina suuri punainen varoituslippu.
Minulla on jo pitkään ollut hyvin ristiriitainen suhde Myytinkertojien kanavaan. Siellä on todella paljon erittäin laadukasta ja mielenkiintoista materiaalia, jota olen jakanut tässä blogissa usein. Mutta eräs asia kiinnitti huomioni Myytinkertojien logoon jo vuosia sitten. Ehkäpä nyt on hyvä hetki käydä tämäkin asia läpi.
Logossa on viittaus vapaamuurarien lukuun 33. Se on tehty on poikkeuksellisen taitavalla ja huomaamattomalla tavalla. Tuota ei varmaankaan kovin moni ole vielä tajunnut.
Eksoteerisella tasolla kyse on Wirénin yrityksestä Vita Aeterna Oy. Kuten näette, logossa on V- ja A-kirjaimet päällekäin. Mutta erikoiseksi tämän asettelun tekee se, että kun logon kääntää ylösalaisin, se muodostaa arsenikin (nykyään arseeni) alkemiallisen merkin. Arsenikin/arseenin järjestysluku on 33.
![]() |
| Vapaamuurarisymboliikkaa: 33 |
Myytinkertojat vaihtoi logoaan vähän aikaa sitten. Tässä uudessa logossa on myös vapaamuurarisymboliikasta tuttuja elementtejä. Uusi logo on kolmionmuotoiseksi play-merkiksi tyylitelty M-kirjain. Aiheesta voi lukea enemmän kirjoituksista Kolmio ja luku kolme ja M-logot.
![]() |
| Myytinkertojien uusi logo |
Ja kun nyt vapaamuurarisymboliikasta on puhe, niin mainittakoon sekin, että tämä Nevalaisen podcastin nimi on The Great Work. Se on vapaamuurariudessa hyvin tunnettu konsepti. Heidän mukaan vapaamuurarien astejärjestelmässä eteneminen on "itsensä kehittämistä", ja sen yhteydessä käytetään hermetiikasta tuttua termiä Suuri Työ. Kuuluisa vapaamuurariguru ja 33. asteen vapaamuurari Albert Pike kirjoitti kirjan The Magnum Opus or the Great Work.
Näin monta vapaamuurareihin liittyvää asiaa. Herää kysymys, että onko näillä kahdella herralla jokin sellainen kytkös vapaamuurareihin, jota he eivät ole yleisölleen kertoneet? He voivat sen toki kiistää, mutta voimmeko muut silloin luottaa siihen, että he puhuvat totta? Rehellisyys kun ei näytä olevan näille kahdelle ihan se suurin mahdollinen arvo.
Jos laskee kaikki nämä edellä mainitut asiat yhteen, on ikävä kyllä pakko todeta, että Myytinkertojiin liittyy tällä hetkellä aika paljon punaisia varoituslippuja. En tiedä mikä on totuus, mutta jatkossa suhtaudun tähän kanavaan ja sen sisällöntuottajiin hyvin suurella varauksella - monestakin syystä.
Päivitys 30.5.2023:
Sain Wiréniltä sähköpostia. Mielenkiintoinen viesti.
Viesti on niin valtavan pitkä, että sen käsittely kokonaisuudessaan ei ole tämän kirjoituksen kannalta järkevää. Toisaalta viesti on myös yksityiseksi tarkoitettu, joten en viitsi sitä sellaisenaan ilman lupaa julkaista. Mutta voin kuitenkin kertoa siitä jotain, ja nostaa sieltä esiin pari näytettä, jotka liittyvät olennaisesti tämän kirjoituksen sisältöön.
Wirén kiistää, että Myytinkertojien logossa olisi vapaamuurarisymboliikkaa. Hän kertoo, että logoon on kuvattu Maan ja Auringon kohtaavat energiat. Lainaus: "Logossa kohtaavat Auringon ja Maan energiat. Ne luovat ikuisen solmukohdan symbioosillaan. Tämä tuo dualismiin kolmannen ulottuvuuden, joka usein unohdetaan. Yhteistyön. Siitä tulee myös yritykseni nimi, Vita Aeterna, ikuinen elämä, ikuinen symbioosi, ikuinen yhteistyö. Ja kirjaimet V ja A sointuvat nätisti peileinä logossa."
Tämän jälkeen Wirén esittää näkemyksensä symboliikan tulkinnasta: "Se mikä symbolitulkinnoissa on yleensä harhauttavaa on ymmärtämättömyys siitä, että meillä on hyvin rajallinen määrä muotoja käytössä. Siksi logot myös muistuttavat ennen pitkää ominaisuuksiltaan toisiaan, vaikka niillä ei olisi mitään tekemistä toistensa kanssa."
Eli Wirénin selitys sille, että Myytinkertojien logossa on arsenikkimerkki, on se on vain sattumaa. Siis kaikista mahdollisista V+A-yhdistelmistä ihan vain sattumalta tuli valittua sellainen, jossa V ja A lomittuvat sillä tavalla päällekkäin, että lopputulokseksi tulee 33. alkuaineen alkemiallinen merkki. Syy tälle sattumalle on Wirénin mukaan se, että "meillä on hyvin rajallinen määrä muotoja käytössä".
Jostain syystä sisäinen kaasuvalotustunnistimeni alkoi juuri lähettää varoitussignaalia.
Wirénin mielestä esittämäni analyysi Myytinkertojien logosta on väärä. Hän jatkaa: "Mä voisin tehdä samanlaisen sivustoltasi. Huomasin, että sinulla on 33 lukijaa. Ahaa. Mitäs tämä tarkoittaa? Selkeästi valittu määrä, osa ilman profiilikuvia, joten ovatko ne sinun tekemiäsi, jotta tuo luku täyttyy? Ja sitten, nehän muodostavat 3 kertaa 6 rivit! 666, mitä ihmettä!"
Wirén ei tietenkään oikeasti ajattele näin, mutta tällä luomallaan karikatyyrillä hän yrittää viestittää, että tekemäni tulkinta on yhtä hölmö kuin tämä hänen karikatyyri. Herää kysymys: onko tämä vertaus reilu? Karikatyyriin rinnastamisessahan ei sinänsä ole mitään pahaa, silloin kun se tehdään reilulla tavalla. Mutta ovatko nämä kaksi eri tulkintaa todellakin rinnastettavissa toisiinsa? Onko tällainen argumentaatio älyllisesti rehellistä vai älyllisesti epärehellistä?
Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä.
Ei tämä Wirénin viesti nyt varsinaisesti vähennä niitä aiemmin mainittuja punaisia varoituslippuja.
Päivitys 31.5.2023:
Nevalainen jatkaa Youtuben kommenttikentässä, ja toistaa aiemmin esittämänsä kutsun. Saamme tästäkin hyvää opintomateriaalia.
Kun narsistin kulissiin tulee särö, narsistille tulee pakottava tarve saada se korjatuksi. Tässä Nevalaisen tapauksessa hän yrittää päästä korjaamaan tapahtunutta vahinkoa uudella "tulisitko keskustelemaan" -pyynnöllä. Siitäkin huolimatta, että hän on jo lukenut tämän kirjoituksen (Wirén kertoi saaneensa linkin tähän kirjoitukseen Nevalaiselta), ja tietää että kieltäydyn podcast-kutsuista.
Pyynnön sanavalinnoista näkee, että hän yrittää vedota miehisyyteen: "Lets talk like men do". Jotenkin huvittavaa, että ensin hän kiukuttelee kuin pikkulapsi, ja sen jälkeen pyytää puhumaan niin kuin miehet. Missä on se mies, jonka kanssa olisi tarkoitus keskustella? Minä näen vain pienen, kamalaa nöyryytystä kokeneen lapsen, joka pitää huonosti päällään pysyvää aikuisen miehen naamiota.
Otin jo aiemmassa narsismikirjoituksessani esiin sen, miten narsisteille kaikki ihmissuhteet perustuvat enemmän tai vähemmän valtataisteluun - erityisesti ristiriitatilanteissa. Näissä tilanteissa valtataistelun voittaminen on narsistille vähän kuin pakkomielle, koska sillä narsisti suojautuu nöyryytetyksi tulemisen peloltaan. Narsistin on pakko saada se tunne, että hän voitti - välittämättä keinoista. Jos voittoa ei tule, hän tuntee itsensä suojattomaksi toisten nöyryytyksiltä. Sen takia narsistit hyvin usein pyrkivät pääsemään tilanteeseen, jossa he pääsevät käymään tuota valtataistelua niillä aseilla, joilla he ovat tottuneet voittamaan: kaasuvalottamisella, projisoinnilla, uhriutumisella ja kaikilla muilla manipulatiivisilla keinoilla. Tärkeintä on vain päästä siihen tilanteeseen, jossa näitä aseita pääsee käyttämään - eli "keskustelemaan".
Todella moni tekee sen virheen, että astuu tähän ansaan suostumalla keskusteluyhteyteen - vain huomatakseen, että vastapuolen "keskusteleminen" onkin häikäilemättömän vilpillisellä ja epärehellisellä tavalla käytävää valtataistelua, jossa totuudella ei ole mitään arvoa. Syy tähän on se, että narsisti ei kykene prosessoimaan sellaista todellisuutta, joka on ristiriidassa hänen narsistisen kulissiminänsä kanssa. Tuota kulissia hän on valmis puolustamaan kaikilla mahdollisilla keinoilla - moraalista ja totuudesta välittämättä.
Minun neuvoni kaikille näihin tilanteisiin joutuville on, että tuohon keskusteluansaan ei kannata astua. On hyvä ymmärtää, että näissä tilanteissa teillä ei ole vastassanne kypsä aikuinen, vaan nöyryytetyksi tulemisen pelolta hyvin kyseenalaisilla keinoilla suojautuva pikkulapsi, joka elää täysin eri todellisuudessa kuin te. Kenenkään ei ole mikään pakko ryhtyä keskusteluun tai väittelyyn epärehellisen tai harhaisen ihmisen kanssa. Siinä ei ole mitään pahaa, jos kieltäytyy. Totta kai narsisti voi yrittää väittää jotain päinvastaista, mutta ei se ole totta. Jokaisella on oikeus itse päättää kenen kanssa suostuu keskustelemaan ja kenen kanssa ei.
Narsistin kanssa väittelemällä ei voi saavuttaa mitään positiivista. Te ette voi saada häntä tajuamaan hänen omaa lapsellisuuttaan, epärehellisyyttään, moraalittomuuttaan tai ihan vain väärässä olemistaan. Hän kieltää kaiken. Hän ei pysty hyväksymään mitään sellaista totuutta, joka uhkaa hänen kulissiminäänsä. Tämä tosiasia jokaisen olisi hyvä ymmärtää.
Myös Wirén toivoi omassa minulle lähettämässään viestissä, että vastaisin hänelle. Wiréniä ja Nevalaista näyttää yhdistävän se, että heillä molemmilla on kova tarve päästä keskustelemaan kanssani. Varmaan aika harmillista, kun se ei olekaan mahdollista.
Päivitys 10.11.2023:
Thomas Wirén otti kantaa vapaamuurarisymboliikkaan uusimmassa Realistit-jaksossa (kohdassa 18:18):
"Mun pitää ottaa vähän kantaa tähän vapaamuurariusjuttuun. Ihmiset on niin harhautuneita. Tääkin on niinku tällanen savuverho, joka on rakennettu tohon noin, et ihmiset keskittyy tällaseen salaliittoiluun vapaamuurareiden ympärillä."
Pelkkä savuverho! Harhautuneiden ihmisten juttuja! Mitään vapaamuurareihin liittyvää salaliittoa ei ole!
Eiköhän se nyt viimeistään tässä kohtaa ole kaikille selvää, mihin leiriin tämä kaasuvalottaja kuuluu.
Tuon kommentin jälkeen Wirén esittää hieman vaivaannuttavalta kuulostavan vitsin siitä, miten hän on Suomen ainoa 34. asteen vapaamuurari - ja nauraa omalle jutulleen. Katsokaa tuota naurua, ja miettikää mitä tuo kehonkieli kertoo. Täysin sama ilmiö, joka nähtiin Iso H:n tapauksessa, kun hän oli Nea Lundströmin haastattelussa kaksi vuotta sitten.
Oliko tuo Wirénin vitsi tosiaan niin hauska, että se aidosti naurattaa häntä noin paljon? Vai onko kyse jostain muusta? Kehonkielen asiantuntijoiden mukaan ylimitoitettu nauru on yksi tapa peittää oma epärehellisyys. Jokainen tehköön asiasta omat päätelmänsä.







.jpg)

.jpg)





















