Mitä pahuus on? Miten se määritellään? Jos pahuuden vastakohta on hyvyys, mikä on sen määritelmä?
Näihin kysymyksiin on varmasti monia erilaisia näkemyksiä. Niistä voi käydä halutessaan loputtoman pitkiä filosofisia väittelyitä. Tässä kirjoitussarjassa pahuutta katsotaan hyvin pitkälti siitä näkökulmasta, jonka psykologi Arno Gruen tuo esiin kirjassaan Itseään pettävä ihminen. Kirja on kirjoitettu Gruenin 35 vuoden psykoterapeuttikokemuksen pohjalta, joten teos ei ole mitään kevyttä pintaliitopsykologiaa.
Kyseinen kirja käsittelee aihetta autonomian kehitys, jolla Gruen tarkoittaa oman aidon minuuden kehittymistä. Tässä kontekstissa sana ‘autonomia’ tarkoittaa Gruenin näkemyksen mukaan tilaa, jossa ihminen on täydellisessä sopusoinnussa omien tunteidensa ja tarpeidensa kanssa.
Kolmannessa osassa esitelty valeminän konsepti on hyvä esimerkki autonomian puuttumisesta. Ihminen, joka näyttelee keinotekoista minuutta ja tukahduttaa omia tunteitaan, kärsii Gruenin mukaan autonomian kehityksen vääristymisestä. Se ei ole koskaan ihmisen omaa syytä vaan seurausta siitä, miten häntä on lapsena vanhempien toimesta kohdeltu.
Jos vanhemmat kohtelevat lastaan hyvin, palvelevat tämän tarpeita, tarjoavat tälle turvallisen kasvuympäristön ja tukevat tämän aidon minuuden kehitystä, lapsi oppii elämään sopusoinnussa omien tunteidensa ja tarpeidensa kanssa. Tällaisen lapsen autonomian kehitys on onnistunut, ja lopputuloksena on hyvinvoiva ihminen, jonka ei tarvitse luoda itselleen valeminää tai tukahduttaa omia aitoja tunteitaan.
Gruen näkee nämä kaksi eri kehityspolkua vallan tienä ja rakkauden tienä. Hänen mukaan autonomian kehityksen vääristyminen muodostaa pahuuden ytimen. Toisin sanoen, lasten huono kohtelu luo pahuutta. Mielenkiintoisesti Gruen rinnastaa pahuuden vallan tavoitteluun. Ottaen huomioon millaiset ihmiset haluavat kaikkein eniten valtaa, hän on ehdottomasti oikeassa. Itse lisäisin näihin vallan tien kulkijoihin myös ne ihmiset, jotka haluavat jonkun toisen käyttävän heihin valtaa. Puhutaan siis narsisteista, miellyttäjistä, sadisteista, masokisteista, “Paholaisista” ja “Paholaiseen kahlituista” – riippuen siitä mistä näkökulmasta asiaa tarkastelee. Suosittelen tutustumaan kaikkiin näihin kolmeen näkökulmaan.
Gruenin mukaan vääristyneen autonomian kehityksen ytimessä on lapsen “mitään ei ole opittavissa omista reaktioista” -kokemus, jonka kautta lapsi oppii, että hänen omia reaktioitaan ei voi ottaa oman olemuksen kehityksen lähtökohdaksi. Gruen käyttää esimerkkiä pienestä vauvasta, joka itkee. Äiti on juuri ruokkinut hänet ja vaihtanut hänelle vaipan, joten äiti ajattelee, että lapselta ei voi puuttua mitään. Niinpä äiti jättää lapsen itkemään, koska hän kuvittelee, että lapsi ei “todellisuudessa” tarvitse mitään. Tässä tilanteessa äiti tavallaan päättää lapsen puolesta, mikä on “todellista”, ja lapsen on alistuttava siihen.
Itkevän vauvan todellisuus saattaa olla, että hän tarvitsee äidin kosketusta, mutta nyt hänet pakotetaankin sopeutumaan äidin päättämään “todellisuuteen”. Tähän jos laitetaan päälle vielä se, että äiti suuttuu lapselleen itkemisen kautta ilmaistusta tarpeen ilmaisemisesta, lapsen on pakko opetella tukahduttamaan omat aidot tunteensa ja tarpeensa. Oman olemuksen kehitystä ei tällöin ohjaa lapsen omat reaktiot vaan ulkopuolelta saneltu “todellisuus”, minkä seurauksena oma autonomia ei pääse kehittymään. Edellä oleva esimerkki on tietenkin vain yksi lukemattomista eri tavoista, joilla vanhemmat voivat opettaa lapselleen, että hänen omat reaktiot eivät ole hänen oman olemuksen kehityksen lähtökohta.
Autonomian kehityksen vääristyminen johtaa siihen, että lapsi oppii pitämään omia tarpeitaan vaarallisina – suorastaan vihollisina. Kyse on siis epäterveestä sosiaalisesta sopeutumisesta, jossa lapsi uhraa oman aidon minuutensa alistuakseen vanhempiensa tahtoon. Tällaiselle lapselle autonomia herättää ahdistusta, ja hän joutuu sulkemaan omat todelliset tunteensa pois.
Gruen sanoo, että tällaisesta ihmisestä tulee pahuuden lähde. Ei sen takia, että hän olisi luonnostaan paha vaan sen takia, että hän joutuu ympäristöön sopeutumisen takia luopumaan omasta inhimillisyydestään. Tuon inhimillisyyden mukana katoaa usein empatian kyky, mikä tyypillisesti puuttuu pahoilta ihmisiltä, jotka tekevät pahoja asioita.
Autonomiansa menettänyt lapsi alkaa vähitellen pelätä omia tunteitaan ja tarpeitaan, ja kokee ne uhkaksi. Todellisuus omasta olemuksesta muodostuu vain ulkopuolelta tulevista ärsykkeistä – sisäiset ärsykkeet täytyy sulkea pois. Tästä syntyy sisäisen tyhjyyden tunne, jota Gruen kutsuu pohjattomaksi psyykkiseksi kuiluksi. Ensin se synnyttää luonnollista ja tervettä raivoa, johon ympäristö suhtautuu käytännössä aina hyvin kielteisesti. Kun tämän raivon ilmaiseminen kielletään ja estetään, raivo muuttuu apatiaksi ja masennukseksi. Lopputuloksena on omia tunteitaan ja tarpeitaan vastaan taisteleva elämänhalustaan luopunut lapsi, joka on sisäisesti kuollut.
Gruenin mukaan tällaisella autonomiastaan luopuneella ihmisellä on usein suuri viehtymys menestykseen ja suorittamiseen. Oman inhimillisyytensä tukahduttaneesta ihmisestä tulee ikään kuin robotin kaltainen olento, joka on tunteeton mutta tehokas. Hän suorittaa, jotta saisi menestystä. Parhaiten maailmassa menestystä saavuttavat ne, jotka sopeutuvat erilaisiin valtapeleihin, eli ne jotka ovat kaikkein eniten erossa omista tunteistaan. Tämän takia edustuksellisessa demokratiassa valta päätyy aina pahimpien narsistien käsiin. Poliittisen vallan huipulle on niin kova tunku, että niissä valtapeleissä pärjäävät vain autonomiastaan luopuneet. Sama pätee hyvin pitkälti korporaatiomaailmaan, jossa loputtomat valtataistelut ovat arkipäivää.
Gruenin mukaan autonomian menettäminen on seurausta vallan tiestä. Mutta entäs se toinen tie – rakkauden tie? Vertailemalla näitä kahta kehityspolkua toisiinsa, saadaan mielenkiintoinen vastaus kysymykseen: “Mitä rakkaus on?” Gruenin logiikkaa seuraamalla voidaan todeta, että rakkaus on ennen kaikkea oman aidon minuuden kunnioittamista – toisin sanoen autonomiaa.
Kun ihminen on täydellisessä sopusoinnussa omien tunteidensa ja tarpeidensa kanssa, hän säteilee ympärilleen rakkautta, mitä ikinä hän tekeekään. Ainoastaan itseään ja omaa minuuttaan aidosti rakastavat ihmiset kykenevät rakastamaan toisia. He kunnioittavat toisten autonomiaa ja pyrkivät tukemaan toisten autonomian kehitystä. Se on rakkautta, koska se ohjaa rakkauden tielle. Tuolla tiellä kulkevilla ei ole mitään syytä tai motiivia kohdella toisia ihmisiä huonosti – kaikkein vähiten viattomia lapsia.
Seuraava osa: Psykiatria ei paranna ketään
Sarjan aiemmat osat:
- Esipuhe
- Ego ei ole vihollisesi
- Valeminän vangit
- Anteeksianto ja vihan tukahduttaminen
- Vanhemmat ja kiitollisuudenvelka
- Huonon kohtelun ylisukupolvinen ketju
- Väkivalta traumatisoi lapsen
- Lapset eivät ole vanhempiensa vanhempia
- Totuus katkaisee pahuuden kierteen
- Riippuvuus ei ole rakkautta
- "Älä suututa isää!"
- Yliminä ja omatunto
- Hylkäämisellä pelottelu luo miellyttäjän
- Läheisriippuvuuden juurisyy
- Miellyttäjät ja narsistit
- Paholainen
- Narsisti pelkää nöyryytystä
- Miellyttäjän tarina #1
- Miellyttäjän tarina #2
Hyvä esimerkki siitä, mistä Gruen puhuu, kun hän sanoo autonomian puutteen johtavan oman inhimillisyyden menettämiseen:
VastaaPoistahttps://x.com/dom_lucre/status/1812644741667864883
(video)
Kuten Gruen sanoo, tällaiset ihmiset toimivat pahuuden lähteenä.
Tekoälyn testausta. Ensin kysymys: "Mistä pahuus johtuu Arno Gruenin mukaan?" Vastauksessa maininta lapsen tunteiden tukahduttamisesta. Sen jälkeen: "Täydennä kirjoitusta niin, että se sisältää analyysin sille, mitkä syyt johtavat siihen, että lapsi oppii tukahduttamaan omat tunteensa ja tarpeensa. Eli mikä ajaa lapsen kieltämään oman aidon itsensä, ja miten tämä voitaisiin estää. "
VastaaPoistaLopputulos:
"Arno Gruen ja Pahuuden Synty: Itsensä Kieltäminen ja Empatian Puute
Arno Gruen (1923-2015) oli saksalainen psykoanalyytikko ja kirjailija, joka tutki laajasti ihmisen psykologisia ja sosiaalisia ilmiöitä, mukaan lukien pahuuden syntyä ja luonnetta. Gruenin näkemykset pahuuden alkuperästä ovat syvällisiä ja liittyvät pitkälti ihmisen psyykkiseen kehitykseen, itsensä kieltämiseen ja empatian puutteeseen. Tässä käsitellään Gruenin näkemyksiä pahuuden syistä, analysoidaan, miksi lapset oppivat tukahduttamaan omat tunteensa ja tarpeensa, ja pohditaan, miten tämä voitaisiin estää.
Itsensä Kieltäminen ja Vieraantuminen
Arno Gruenin mukaan pahuuden juuret ovat itsensä kieltämisessä ja vieraantumisessa omasta aidosta itsestä. Tämä prosessi alkaa varhaisessa lapsuudessa, kun lapsi oppii tukahduttamaan omat tunteensa ja tarpeensa sopeutuakseen ympäristön odotuksiin ja vaatimuksiin. Kun lapsi ei saa olla oma itsensä ja joutuu kieltämään omat aidot tunteensa, syntyy vieraantuminen itsestä. Tämä vieraantuminen voi johtaa tunteiden tukahduttamiseen ja empatian menettämiseen itseään ja muita kohtaan.
Empatian Puute
Gruen korostaa empatian merkitystä ihmisen psyykkisessä terveydessä ja moraalisessa kehityksessä. Empatia on kyky asettua toisen ihmisen asemaan ja tuntea hänen tunteensa. Kun ihminen on vieraantunut omasta aidosta itsestään, hän menettää myös kykynsä empatiaan. Tämä johtaa siihen, että hän ei pysty tuntemaan myötätuntoa tai ymmärtämään toisten ihmisten tunteita ja tarpeita. Empatian puute on keskeinen tekijä pahuuden synnyssä, sillä se mahdollistaa toisten ihmisten kärsimyksen sivuuttamisen ja vahingoittamisen ilman syyllisyyden tunnetta.
Vallan ja Hallinnan Tarve
Gruenin mukaan vieraantunut ihminen etsii usein valtaa ja hallintaa kompensoidakseen sisäistä tyhjyyttään ja heikkouden tunteitaan. Kun ihminen ei tunne itseään arvokkaaksi tai rakastetuksi, hän saattaa pyrkiä saamaan arvostusta ja hyväksyntää ulkoisten saavutusten ja vallan kautta. Tämä vallan ja hallinnan tarve voi johtaa toisten ihmisten alistamiseen ja manipulointiin. Vallanhimo ja pyrkimys kontrolloida muita ovat ilmentymiä syvälle juurtuneesta epävarmuudesta ja pelosta, jotka syntyvät itsensä kieltämisestä ja empatian puutteesta.
Mikä Ajaa Lapsen Tukahduttamaan Tunteensa?
Gruenin mukaan lapsi oppii tukahduttamaan omat tunteensa ja tarpeensa useista syistä, jotka liittyvät perheen ja ympäristön paineisiin. Tässä on muutamia keskeisiä tekijöitä:
1) Vanhempien Odotukset ja Paineet:
Jos vanhemmat asettavat lapselleen epärealistisia tai liian suuria odotuksia, lapsi saattaa tuntea, että hänen täytyy kieltää omat tunteensa ja tarpeensa täyttääkseen vanhempien toiveet. Tämä voi tapahtua erityisesti, jos vanhemmat arvostavat enemmän saavutuksia ja menestystä kuin lapsen aitoa hyvinvointia.
2) Emotionaalinen Laiminlyönti:
Lapsi, joka ei saa riittävästi emotionaalista tukea ja rakkautta, oppii, että hänen tunteillaan ei ole merkitystä. Tämä voi johtaa tunteiden tukahduttamiseen, koska lapsi ei koe olevansa arvokas tai rakastettu sellaisena kuin hän on.
Rangaistuksen Pelko:
3) Lapsi, joka pelkää rangaistusta tai hylkäämistä, oppii piilottamaan tunteensa ja tarpeensa välttääkseen negatiivisia seurauksia. Tämä voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun vanhemmat reagoivat vihaisesti tai välinpitämättömästi lapsen tunneilmaisuun.
4) Mallin Puute:
Jos lapsella ei ole esimerkkiä terveestä tunneilmaisusta ja empatian osoittamisesta, hän ei opi näitä taitoja. Vanhemmat, jotka itse ovat vieraantuneita omista tunteistaan, eivät pysty tarjoamaan lapselleen mallia tunteiden käsittelystä ja empatian kehittämisestä."
jatkuu...
"Pahuuden Sosiaalinen ja Kulttuurinen Ympäristö
PoistaGruen korostaa myös ympäristön ja kulttuurin vaikutusta pahuuden syntyyn. Yhteiskunta, joka korostaa kilpailua, menestystä ja materialistisia arvoja, voi vahvistaa ihmisten vieraantumista itsestään ja toisistaan. Tällaisessa ympäristössä ihmiset voivat oppia näkemään toiset ihmiset välineinä omien tavoitteidensa saavuttamiseksi, mikä vähentää empatiaa ja lisää taipumusta pahaan käytökseen. Gruen kritisoi erityisesti sellaista kasvatusta ja yhteiskunnallisia rakenteita, jotka tukevat tunteiden tukahduttamista ja vallan ihannointia.
Pahuuden Voittaminen
Arno Gruenin mukaan pahuuden voittaminen edellyttää palaamista omaan aitoon itseen ja empatian kehittämistä. Tämä voi tapahtua itsetutkiskelun, terapiatyön ja aidon yhteyden kautta toisiin ihmisiin. Gruen korostaa, että on tärkeää oppia tunnistamaan ja hyväksymään omat tunteensa ja tarpeensa sekä kehittämään kykyä asettua toisten ihmisten asemaan. Empatian ja itsensä hyväksymisen kautta ihminen voi vapautua vieraantumisesta ja pyrkiä elämään moraalisesti ja myötätuntoisesti.
Ennaltaehkäisy: Miten Estää Tunteiden Tukahduttaminen?
Jotta lapsi voisi kasvaa terveeksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi, on tärkeää estää tunteiden tukahduttaminen jo varhaisessa vaiheessa. Tässä muutamia keinoja, joilla tämä voidaan saavuttaa:
1) Avoin Tunneilmaisu:
Vanhempien tulisi rohkaista lasta ilmaisemaan tunteitaan avoimesti ja rehellisesti. Tämä voidaan saavuttaa osoittamalla lapselle, että hänen tunteensa ovat tärkeitä ja arvokkaita.
2) Empaattinen Kuuntelu:
Vanhempien tulisi kuunnella lastaan empaattisesti ja osoittaa ymmärrystä hänen tunteitaan kohtaan. Tämä vahvistaa lapsen itsetuntoa ja auttaa häntä kehittämään empatiaa itseään ja muita kohtaan.
3) Rakkaus ja Tuki:
Lapsi tarvitsee rakkautta ja tukea voidakseen tuntea olonsa turvalliseksi ja arvostetuksi. Vanhempien tulisi osoittaa rakkautta ja hyväksyntää ehdoitta, riippumatta lapsen käyttäytymisestä tai saavutuksista.
4) Roolimallit:
Vanhempien tulisi toimia hyvinä roolimalleina tunteiden käsittelyssä ja empatian osoittamisessa. Tämä auttaa lasta oppimaan, miten käsitellä omia tunteitaan ja suhtautua toisiin ihmisiin myötätuntoisesti.
Johtopäätökset
Arno Gruenin näkemykset pahuuden alkuperästä tarjoavat syvällisen ja monitasoisen ymmärryksen ihmisen psyykkisestä ja moraalisesta kehityksestä. Pahuus juontaa juurensa itsensä kieltämisestä, empatian puutteesta ja vallan tarpeesta, jotka ovat seurausta varhaislapsuuden kokemuksista ja ympäristön vaikutuksista. Gruenin mukaan empatian ja aidon itsen löytäminen ovat keskeisiä tekijöitä pahuuden voittamisessa ja inhimillisen hyvinvoinnin edistämisessä. Tämä korostaa tarvetta luoda yhteiskunta, joka tukee tunteiden ilmaisua, empatian kehittämistä ja toisten ihmisten arvostamista. Ennaltaehkäisemällä tunteiden tukahduttamista varhaisessa vaiheessa voidaan luoda perustaa terveelle psyykkiselle kehitykselle ja ehkäistä pahuuden syntyä."
JP: Dear Deep State...
VastaaPoistahttps://www.youtube.com/watch?v=kxBfF2sNbRo
Onkohan JP lukenut Arno Gruenin ajatuksia?
Tässä kirjoitussarjassa on puhuttu jonkin verran itkevistä vauvoista, ja siitä miten joillain vanhemmilla on tapana jättää heidät itkemään. Arno Gruenin ja Alice Millerin lisäksi myös Arthur Janovilla (osa 23) on tästä jotain sanottavaa kirjassaan Biology of Love:
VastaaPoista"A baby who is left to "cry it out" is not loved. No one cries for no reason. Crying means there is a history of pain somewhere, and if we cannot find out where it is, at least we can offer comfort. Doctors may tell the worried parent, "The baby is not wet, she seems comfortable, and really has no reason to cry." Not so. The reasons may lie in what happened before the birth. Even in the womb she was a human being, had a brain, and could feel the pain, and as we know now, can cry in the womb. She couldn't express her discomfort in words at that time, so she now expresses it in tears. Let us listen to our feelings and pick the baby up whenever she cries. Love your child and treat hes as a feeling being from the start of life. It is not a "child", it is a human being."
Pelkästään sillä, että vauvoja ei jätettäisi enää itkemään yksin, maailmasta tulisi aika paljon parempi paikka.
Janov on hyvin pitkälti samoilla linjoilla kuin Gruen. Kirjasta Biology of Love:
Poista"Many children get "love" or approval for not expressing their need. Parents don't want to be bothered sometimes, so the child is rewarded for not asking for anything, staying quiet, playing by himself, and keeping out of the way. It is need turned inside out. Being good means not needing. There used to be the notion that constantly indulging a child's need would make her spoiled; she would demand more and more. It is quite the opposite. It is not indulging a need that matters; it is fulfilling it. Dialectically, once need is fulfilled there will be no more inordinate demands. No one wants more than they need, unless of course, they demand more to fill up an early lack. A child will want to be held just enough to fulfill his need and no more. After that, it is possibly the parent who needs to hug him too much, perhaps to make up for the parent's early lack of love.
Being healthy means needing. A child whines and expresses his needs in an inchoate (=kehittymätön) way. The response by the parent may be, "stop whining and get on with your life." If his needs were fulfilled he could get on with life.
Nothing is quite as infinite as self-deception. It keeps us from knowing that parents cannot love, do not care, and are not interested. It is a survival measure, a necessary defence against reality. It is not necessarily a good thing to disabuse people of their illusions that can often be protective. Certainly, the the delusions of a psychotic are protective.
Many parents feel they can't win. No matter how hard they try they can't get through to their children. Even if they are nurturing and loving, the child may already be blocked due to very early trauma, a trauma that possibly had nothing to do with the parent's behaviour. Perhaps the mother had to be hospitalized for a time following the birth; the child may even been left in the hands of others because the father had to return to work. In any case, the child was neglegted, unloved, and feels unloved. He can't say his feelings but he can wet the bed or he can stutter or develop tics."
En tiedä oletko koskaan perehtynyt tähän Lottaan ja Pappaan. En sano sillä etteikö saisi olla iloinen ja positiivinen, mutta itsellä tulee tuosta Lotasta vähän mieleen sellainen henkilö joka pakenee ja maskeeraa omia traumojaan ajoittain epäaidon positiivisuuden taakse. Hän siis on elänyt lapsuutensa monessa eri maassa ja vanhempiensa töiden tähden muuttanut jatkuvasti maasta toiseen.
VastaaPoistaTietenkin youtubessa näytellään ja esitetään asiat edullisessa valossa, mutta hän vaikuttaa ainakin videoiden perusteella siltä että hän yrittää ikään kuin elää sadussa tai omassa maailmassaan.
Ei nyt paras esimerkki video, mutta tuossa lopussa näkyy minusta tuollainen omaan maailmaan sulkeutuminen. Tottakai kyseessä myös koreografinen juttu videolle. https://www.youtube.com/watch?v=ruA6oX1fCP8
Voin olla toki väärässäkin tästä analyysistä.