perjantai 27. joulukuuta 2024

Pahan juuret - extra: Lukulista


Pahan juuret on ollut nyt useamman kuukauden mittaisella julkaisutauolla. Suunnitelmissa on julkaista vielä paljonkin uusia osia, mutta niiden tuottaminen on tällä hetkellä kovin vaikeaa. Ei vain lähde. Otsikkotasolla ideoita on runsaasti, mutta en vain millään saa sitä normaalia kirjoittamisen flow-tilaa päälle. Silloin on parempi vain odottaa, että kirjoittaminen alkaa taas kutsua. Kokemuksesta tiedän, että kun se kutsu tulee, se on niin voimakas, että silloin minun on mahdotonta olla kirjoittamatta. 

Mutta Pahan juuret on ollut viime aikoina paljonkin mielessä. Aloin yhtenä päivänä pohtia erästä vertauskuvallista selitystä sille, mistä tässä kirjoitussarjassa on oikeastaan kyse. Mietin sitä, miten tässä sarjassa on ikään kuin useita peräkkäisiä "linssejä", joiden läpi katsomalla voimme nähdä jotain sellaista, mitä emme muuten näe. 

Sarjassa katsotaan ihmisen mieltä ensin Alice Miller -linssin läpi. Tuo linssi on hyvin paksu, ja käsittää monta osaa sarjan alkupuolelta. Sen jälkeen tulee monia muita linssejä, kuten Alexander Lowen -linssi,  Erich Fromm -linssi, Sigmund Freud -linssi, Arno Gruen -linssi, Wilhelm Reich -linssi ja Arthur Janov -linssi, jotka kaikki tarkentavat kokonaiskuvaa. Kun ihmisen mieltä katsotaan näiden linssien läpi, voidaan nähdä jotain olennaista pahuuden anatomista ja siihen liittyvistä syy-seuraussuhteista. Siinä mielessä Pahan juuret muistuttaa hieman teleskooppia tai mikroskooppia, joissa on molemmissa peräkkäisiä linssejä, joiden läpi katsomalla nähdään jotain sellaista, mitä muuten on vaikea nähdä. 

Mutta muistuttaako tämä monista eri linsseistä koostuva sarja enemmän teleskooppia vai mikroskoppia? Tulin siihen tulokseen, että kumpikaan vaihtoehto ei sellaisenaan oikein toimi vertauskuvana. Niinpä jouduin keksimään kokonaan uuden sanan: psykoskooppi. Siinä missä teleskoopilla katsotaan linssien läpi sitä mikä on suurta ja kaukana, ja mikroskoopilla katsotaan linssien läpi sitä mikä on pientä ja lähellä, psykoskoopilla katsotaan linssien läpi ihmisen psyykettä. 

Kokoamalla edellä mainittujen psykologian suurten nimien viisaudesta hiotut linssit sopivaan järjestykseen, syntyi psykoskooppi, johon katsominen ei ole erityisen miellyttävä kokemus. Tiedän monia ihmisiä, jotka eivät halua katsoa pahuuden juurisyihin, koska sieltä paljastuu paljon kaikkea sellaista, mikä on hyvin epämiellyttävää. Peiliin katsominen on monille liian vaikeaa. 

Myös omien vanhempien näkeminen sellaisina kuin he oikeasti ovat on monelle ylivoimaisen vaikeaa. Pahuutta ei yleensä haluta nähdä itsessä tai läheisissä. Hyvänä esimerkkinä tästä on eräskin sähköpostituttu, joka näki punaista jo pelkän esipuheen julkaisun jälkeen. Hän selkeästi suivaantui siitä, että esipuheessa sanotiin maailman pahuuden johtuvan lasten huonosta kohtelusta, ja ilmoitti minulle, että olen väärässä. Siis ennen kuin sarjasta oli julkaistu yhtään varsinaista osaa. Mielenkiintoista tämän henkilön tapauksessa oli se, että hänen molemmat vanhemmat olivat aikanaan olleet jatkosodassa sellaisissa tehtävissä, joista suurin osa eloon jääneistä palaa kotiin traumatisoituneena. Vakavasti traumatisoituneet vanhemmat harvemmin kohtelevat lapsiaan erityisen hyvin. 

Pahan juuret on sarjana tietenkin vain pintaraapaisu siihen psykologian suurten nimien tarjoamaan viisauteen, jota olen viime vuosina tutkinut. Jos asiaan haluaa perehtyä kunnolla, täytyy itse lukea ne tärkeimmät kirjat, jotka ovat tämän psykoskoopin syntyyn vaikuttaneet. Ehkäpä nyt on hyvä aika laatia lukulista kiinnostuneille. Toki monet tässä kirjoituksessa esiteltävät kirjat ovat jo tuttuja aiemmista Pahan juuret -kirjoituksista, mutta eivät kaikki.

***

Alice Millerin tuotanto on hyvin runsasta. Periaatteessa voisin suositella hänen koko tuotantoaan, vaikka en olekaan kaikkia hänen kirjojaan lukenut. Poimin tähän kuitenkin muutaman, joista kannattaa aloittaa.

Ihan ensimmäiseksi kannattaa lukea Millerin Lahjakkaan lapsen tragedia (tunnetaan myös nimellä Lahjakkaan lapsen draama). Se tarjoaa hyvän perusymmärryksen valeminän konseptista, mikä on Pahan juurien kantava teema. Kirjassa puhutaan myös narsistisesta vammautumisesta, mikä liittyy olennaisesti asiaan. Molemmat ovat aina seurausta lasten huonosta kohtelusta, mikä tyypillisesti siirtyy sukupolvelta seuraavalle eräänlaisena pahuuden ketjureaktiona.

Milleriltä kannattaa lukea myös kirja The Body Never Lies, joka jatkaa lasten huonon kohtelun syiden ja seurausten käsittelyä. Kirja tarkastelee asiaa myös kehon näkökulmasta, mikä on erittäin tärkeää, koska huonosta kohtelusta johtuva traumatisoituminen vaikuttaa aina kehoon. Kirjassa puhutaan paljon myös Raamatun neljännen käskyn problematiikasta, ja siitä miten se vaikeuttaa huonon kohtelun tunnistamista. Isona teemana on myös kasvatuksessa käytetyn kuritusväkivallan haitallisuus. Kirjan kenties kiistanalaisin ja vaikeasti hyväksyttävin aihe liittyy yksipuolisen anteeksiantamisen haitallisuuteen - varsinkin kun puhutaan lastaan kaltoin kohdelleista vanhemmista, jotka eivät kuitenkaan koe tehneensä mitään väärää.

Kolmantena lukemisen arvoisena kirjana mainittakoon The Truth Will Set You Free. Kirjassa on paljon samoja teemoja kuin kahdessa edellisessäkin. 





Millerin tuotannon jälkeen kannattaa lukea Alexander Lowenin teos Narcissim: Denial Of The True Self. Nimensä mukaisesti teos käsittelee narsistista vammautumista, ja sitä miten lasten huono kohtelu johtaa aidon minuuden kieltämiseen. Lowen käsittelee narsismia paljon laajemmassa kokonaisuudessa kuin muut tyypilliset aihetta käsittelevät kirjat, jotka yleensä keskittyvät vain narsistiseen persoonallisuushäiriöön. Narsistinen vammautuminen on paljon muutakin. 

Kirjassa käsitellään paljon samaa aihepiiriä kuin Millerin tuotannossa. Myös tässä kirjassa tuodaan esiin traumatisoitumisen vaikutus kehoon - asia johon Lowen oli Wilhelm Reichin oppilaana perehtynyt hyvin paljon. Omasta mielestä erityisen merkityksellistä tässä kirjassa on Lowenin tarjoama selitysmalli vakavan narsistisen vammautumisen (eli narsistisen persoonallisuushäiriön) syntyyn, ja siihen miten sen taustalla vaikuttaa nöyryytetyksi tulemisen kokemukset. 



Erich Frommin kirja Pako vapaudesta (tunnetaan myös nimellä Vaarallinen vapaus) täydentää Millerin ja Lowenin ajatuksia tarjoamalla mielenkiintoisen näkökulman valeminän yhteydestä psykologiseen sadomasokismiin. Frommin mukaan aidon minuutensa kieltänyt ihminen pelkää yli kaiken yksinäisyyttä, koska hän ei pysty olemaan omilla jaloillaan seisova itsenäinen yksilö. Niinpä hänestä tulee psykologinen sadomasokisti, joka on riippuvainen toisista ihmisistä ja epäterveistä symbioottisista suhteista, jotka perustuvat aina alistamiseen ja alistumiseen. Fromm selittää kirjassaan, miten heistä tulee autoritäärisiä ja vapautta vihaavia ihmisiä - asia mikä näkyi erityisen selkeästi korona-aikana.



Myös Sigmund Freud oli kiinnostunut aidon minuuden menettämisestä. Hän ei käyttänyt termiä 'valeminä' vaan 'epäaito subjekti'. Tähän näkökulmaan tutustuminen on helpointa, kun lukee Tilhi Pihlajan kääntämän Michael Tsarionin kirjoituksen Paholaisen johdolla. Artikkelissa käydään läpi, mitä Freud ajatteli lasten huonosta kohtelusta ja sen vaikutuksesta psyyken toimintaan. Lähtökohtana on Freudin id-ego-superego -malli ja erityisesti superegon (yliminä) toiminta aidon minuuden tukahduttajana. 



Aidon minuuden menettämisestä kirjoitti myös Arno Gruen. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan hänen kirjaan Itseään pettävä ihminen. Siinä Gruen käsittelee ihmisen autonomisen kehityksen teemaa vanhemmuuden näkökulmasta. Gruenin terminologiassa autonomialla tarkoitetaan sitä, että ihminen on täydellisessä sopusoinnussa omien tunteiden ja tarpeiden kanssa. Jos lasta kohdellaan huonosti, hän joutuu kieltämään omat aidot tunteet ja tarpeet, mistä seuraa autonomisen kehityksen häiriö ja aidon minuuden menettäminen. Gruen osaa selittää hienosti, miten tällaisesta ihmisestä tulee pahuuden lähde. Kuulostaa kovalta väitteeltä, mutta valitettavasti se on totta. 

Samaa aihepiiriä käsittelee myös toinen Gruenin kirja The Insanity of Normality: Toward Understanding Human Destructiveness. Tässäkin kirjassa käsitellään valeminää ja aidon minuuden menettämistä. Näkökulma painottuu siihen, miten muiden tahtoon alistunut ja aidosta minudesta luopunut ihminen alkaa tiedostamattaan vihata itseään, ja muuttuu tuhoavaksi voimaksi sekä itseään että maailmaa kohtaan. 




Pahan juuret -psykoskoopin kenties tärkein linssi on tehty Arthur Janovin ajatuksista. Tärkein siksi että Janov osaa selittää, mitä lasten huonon kohtelun synnyttämä traumatisoituminen tekee ihmisen mielelle ja aivoille, ja miten nämä psyykkiset vauriot voidaan korjata. Siinä missä nykyajan psykiatria pyrkii tarjoamaan traumatisoituneille ainoastaan loputonta oireenhoitoa, Janov tarjoaa lukijoilleen ratkaisevan tärkeää tietoa siitä, miten mielenterveysongelmista kärsivä ihminen voi ihan oikeasti parantua. Siis pysyvästi.

Janovin tuotannosta suosittelen lukemaan useammankin kirjan. Kannattaa aloittaa ensimmäisenä julkaistusta kirjasta Huuto sisimmästä, joka esittelee Janovin primaaliteorian. Kirja selittää sen, miten psyykkinen trauma on aina tiedostamattomaan mieleen tukahdutettua tunne-energiaa, joka on jäänyt psyykkiseen järjestelmään jumiin aiheuttaen monenlaisia oireita sekä mieleen että kehoon. Nämä järjestelmään jumiin jääneet traumaperäiset tuskalliset tunteet saadaan vapautettua järjestelmästä niin sanottujen primaalikohtausten avulla, joissa ihminen saa vihdoin tunnettua sen tunteen, joka oli aivoille liian voimakas ja kivulias tunnettavaksi trauman syntyhetkellä (yleensä lapsuudessa). Primaalit ovat ikään kuin psyykkistä oksentamista, jossa traumatunne tulee ulos tiedostamattomasta mielestä voimakkaana aivokuoreen syöksyvänä tunnepurkauksena, joka aloittaa hitaan mutta selkeän paranemisprosessin. 

Sen jälkeen kannattaa lukea Janovin kirja The New Primal Scream, joka on kaksikymmentä vuotta myöhemmin kirjoitettu jatko-osa edelliselle. Se tarjoaa lisää sellaista informaatiota traumoista paranemiseen, jota Janov hankki kahdenkymmenen vuoden aikana hoitaessaan mielenterveysongelmista kärsiviä asiakkaitaan. 

Kolmantena kannattaa lukea Prisoners of Pain, joka jatkaa samoista teemoista kuin kaksi edellistäkin kirjaa, mutta Kivun näkökulmasta. Janovin isolla K:lla kirjoittama Kipu tarkoittaa traumantisoitumisen aiheuttamaa kipua, joka vaikuttaa koko ihmisen psykosomaattiseen järjestelmään. Tässäkin kirjassa on edellisten tapaan lähtökohtana lasten huono kohtelu. Suosittelen kirjaa erityisesti heille, jotka kärsivät kroonisesta kivusta joko fyysisessä tai psyykkisessä muodossa. 

Neljäs suositeltava kirja on The Biology of Love, joka sisältää edellisiä kirjoja tarkemman kuvauksen siitä, mitä aivoissa konkreettisesti tapahtuu, kun ihminen traumatisoituu. Kirjan aivojen toimintaa kuvaava alkupuolisko on paikoitellen ehkä hieman haastavaa luettavaa, mutta sitä ei tarvitse pelästyä. Alun jälkeen tulevat osuudet ovat huomattavasti helpommin ymmärrettävää sisältöä. Tässä kirjassa kantavana teemana on vanhempien tarjoaman rakkauden merkitys lasten ensimmäisten elinvuosien aikana. Vauvojen rakkaudellinen kohtelu on heidän tulevan elämän kannalta äärimmäisen merkityksellinen asia, koska sillä on erittäin suuri vaikutus koko loppuelämän hyvinvointiin. Mielestäni tämä on kirja, joka jokaisen äidiksi ja isäksi haluavan tulisi lukea, ja jonka sisällöstä jokaisen neuvolan pitäisi asiakkailleen puhua. 






Näiden kirjojen lukeminen muutti minun elämäni perusteellisella ja pysyvällä tavalla paremmaksi. Olen aivan varma siitä, että se tulee tekemään saman myös muille - sikäli mikäli kirjojen sisällön vain pystyy vastaanottamaan. Luku-urakka on tietenkin suuri, ja se vie paljon aikaa. Mutta jokainen siihen käytetty minuutti on taatusti kannattava sijoitus. 

Suurin kiitos näiden kirjojen löytämisestä kuuluu oppi-isälleni Michael Tsarionille, jolle olen ikuisesti kiitollinen siitä opastuksesta, jota olen näihin aihepiireihin saanut. 

Sarjan aiemmat osat:

Lähettänyt klo
Tunnisteet: ,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)