Hyvää työtä Ossi.
Youtube poisti. Tokentubesta löytyy:
Hyvää työtä Ossi.
Youtube poisti. Tokentubesta löytyy:
Tämä oli vain ajan kysymys.
Kyseinen nainen teki mitä ilmeisimmin rikoksen.
"Yhdenvertaisuuslain lähtökohtana on se, että sikäli kuin jossakin liike- tai toimitilassa edellytetään maskin (tai muun hengityssuojaimen) käyttöä, tämän tilan haltijan tulisi järjestää mahdollisuus myös maskittomaan asiointiin. Tämä on Yhdenvertaisuusvaltuutetun kanta ja perustuu siihen, että joillekin ihmisille maskin käyttäminen on vamman tai sairauden johdosta kohtuuttoman vaikeaa tai mahdotonta, ja palvelun epääminen tällaiselta henkilöltä täyttää lähtökohtaisesti Yhdenvertaisuuslain 3 luvun 8 §:n mukaisen syrjinnän määritelmän. Laki kieltää syrjinnän ”esimerkiksi terveydentilan, vammaisuuden ja muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.”
Esimerkiksi kauppaliike voi kyllä lähtökohtaisesti valita asiakkaansa, mutta tämä valikointi ei kuitenkaan saa olla terveyden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella syrjivää. Jos liike kieltäytyy palvelemasta asiakasta syrjivällä perusteella, kyse on lain vastaisesta menettelystä – josta voi seurata esimerkiksi Yhdenvertaisuuslain 5 luvun mukainen hyvitysseuraamus." (koronarealistit.com)
Lue lisää aiheesta: https://koronarealistit.com/maskipakko-miten-toimia-jos-liike-tai-toimitilassa-edellytetaan-maskin-kayttoa/
Jos kohtaatte vastaavaa, pysykää rauhallisina, ottakaa tilanteesta video, ja ilmoittakaa siitä yrityksen johdolle. Teillä on oikeus tehdä toiminnasta rikosilmoitus, mutta se ei välttämättä ole aina se paras ratkaisu. Itse toimisin tässä tilanteessa niin, että ilmoittaisin yrityksen johdolle mahdollisuudesta välttää oikeustoimet, jos yritys esittää tapahtuneesta julkisen anteeksipyynnön. Tämä on mielestäni rakentavampi tapa, koska se tuo maskeihin liittyvät laillisuuskysymykset julkiseen keskusteluun, ja ehkäisee vastaavien tapausten syntymistä tulevaisuudessa. Nämä tapaukset ovat yrityksille niin huonoa mainosta, että julkinen paine on mielestäni tehokkaampi ase kuin hitaat oikeusprosessit.
Jos otatte tällaisesta tilanteesta videon, tehkää kuten tämän videon kuvannut, ja kysykää henkilökunnalta, että poistetaanko teidän maskittomuuden takia. Jos ette saa tätä tunnustusta nauhalle, teidän on huomattavasti vaikeampi todistaa lain vastainen menettely.
Kolme vapaamuuraria kertoo koronarokotteen tarpeellisuudesta:
Onhan tämä jo melkoisen säälittävää, kun täytyy raahata näitä sotarikollisia kameroiden eteen vakuuttamaan koronarokotteen tarpeellisuudesta.
Videolla läpi käytyjä tilastoja:
Samaan aikaan hallitus:
https://yle.fi/uutiset/3-11854324 |
https://yle.fi/uutiset/3-11854192 |
Kyllä Klaus-setä on nyt ylpeä!
Muistatteko sikainfluenssan? Muistatteko millainen "pandemia" se oli?
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000154736.html |
Toistakaa kaikki perässä: Korona on kauhean vaarallinen! Meillä on kamala pandemia! Nyt pitää totella viranomaisia! THL ja WHO suojelevat meitä!
Älkääkä vain katsoko tätä vaarallista videota:
Eilen:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007875160.html |
Nyt siis suunnitellaan ihmisten sakottamista siitä, että ei käytä täysin hyödytöntä naamarättiä influenssaan verrattavissa olevan flunssataudin takia. Koska korona ei täytä yleisvaarallisen taudin määritelmää (eihän influenssakaan täytä), tämä hallituksen suunnittelema sakkorangaistus on perustuslain vastainen. Jokainen poliisi, joka kirjoittaa tällaisen sakon, tekee rikoksen.
Hyvät poliisit, miettikää mitä teette. Se on vain ajan kysymys, kun tämä kusetus lopulta paljastuu koko kansalle. On hyvin todennäköistä, että siinä vaiheessa kansa haluaa laittaa kaikki tähän rikokseen osallistuneet ihmiset vastuuseen. "Seurasin vain käskyjä" ei tule riittämään puolustukseksi.
Valitkaa viisaasti.
Kuinka monella teistä on ollut vaikeuksia kommentoinnin kanssa? Bloggerin kommentointi näyttää toimivan melko epävarmasti. Osa kommenteista tulee useita kertoja (joeliin viimeisin kommentti tuli järjestelmään kuusi kertaa), ja ainakin Prisonerin mukaan kommentointi ei joskus toimi ollenkaan.
Maikkarin uutinen tuplamaskeista:
Jostain syystä tuo video on pitänyt kuvata paikassa, jossa on ruutulattia.
Miten yllättävää.
Vapaamuurarisymboliikkaa: ruutulattia |
Hienoa nähdä, että Twitter-palaute kyseisestä uutisesta ei ole maikkarille kovinkaan imartelevaa. Ihan kaikki eivät näitä älyttömyyksiä enää osta.
Olen nähnyt menneen vuoden aikana vain yhden valtionpäämiehen, joka on suhtautunut kriittisesti koronan väitettyyn vaarallisuuteen sekä kyseenalaistanut sulkutoimet ja PCR-testit - Tansanian presidentti John Magufuli.
John Magufuli |
Tässä joitain hänen lausuntojaan:
"We have had a number of viral diseases, including Aids and measles. Our economy must come first. It must not sleep… Life must go on... Countries [elsewhere] in Africa will be coming here to buy food in the years to come… they will be suffering because of shutting down their economy."
"Our founding father was not someone to be directed to be told what to do… Those who devise these kinds of rules [lockdown] are used to making these directives that our founding father refused"
Magufulin kanta koronarokotteisiin on ollut hyvin kriittinen:
"The Ministry of Health should be careful, they should not hurry to try these vaccines without doing research, not every vaccine is important to us, we should be careful. We should not be used as 'guinea pigs'"
Viime vuoden keväällä Magufuli aiheutti kohun, kun hän kertoi koronatestauksen olevan niin epäluotettavaa, että koronapositiivisiksi on todettu näytteet mm. vuohesta, papaijasta ja viiriäisestä.
https://www.independent.co.uk/news/world/africa/coronavirus-tanzania-test-kits-suspicion-goat-pawpaw-positive-a9501291.html |
Valitettavasti elämme maailmassa, jossa virallisen koronanarratiivin kyseenalaistaminen on päättävässä asemassa olevalle poliitikolle hyvin vaarallista. Vasta 61-vuotias Magufuli kuoli tällä viikolla hyvin epämääräisissä olosuhteissa.
Kuolinsyyksi ilmoitettiin sydänsairaus. Tämä ei kuitenkaan estänyt mediaa levittämästä huhuja, että Magufuli olisi kuollut koronaan. Tämä sai jotkut koronakiimaiset toimittajat unohtamaan täysin journalistisen etiikkansa. Esimerkiksi Hesarin toimittaja Heikki Aittokoski onnistui alittamaan kaikki mahdolliset rimat herjaamalla juuri kuollutta ihmistä todella törkeällä tavalla:
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007866702.html |
Heikki Aittokoski |
Magufulin kuoleman jälkeen Tansanian presidentiksi nousi Samia Suluhu Hassan. Kyseinen Hassan on "ihan sattumalta" Great Reset -keisari Klaus Schwabin vaikutuspiirissä.
https://www.weforum.org/people/samia-suluhu-hassan |
Jännä juttu. Maailman ainoa (no, melkein) virallista koronanarratiivia, sulkutoimia ja koronarokotteita kyseenalaistava valtionpäämies kuolee epämääräisissä olosuhteissa, ja tilalle nousee Klaus Schwabiin kytköksissä oleva nainen. Osaatteko laskea 1+1?
Kiitos vinkeistä cosmicboss ja H1789.
Ennustin 5.8.2020, jolloin Suomessa maskeja ei juurikaan vielä käytetty, seuraavaa:
"Ensin tarvitaan maskisuositus, joka totuttaa ihmiset ajatukseen, ja luo "maskipositiivisen ilmapiirin". Samalla luodaan sosiaalinen paine maskien käyttöön. Jos et käytä maskia, olet huono ihminen, joka vaarantaa toisten turvallisuuden! Sen jälkeen aletaan luoda ilmapiiriä, jossa media kirjoittaa jatkuvasti uutisia siitä miten maskipakko olisi tarpeellinen, koska kaikki eivät noudata suosituksia. Lopulta ihmiset suorastaan vaativat, että hallitus tekee maskien käytöstä pakollista."
Ylen uutinen maskeista:
https://yle.fi/uutiset/3-11843635 |
Uutisesta:
Suuri osa vastanneista kertoi käyttävänsä maskia pelkästään siksi, etteivät herättäisi huomiota maskittomuudellaan.
Valitettavasti maskin käyttöä motivoi enemmän "ryhmäpaine" kuin varsinainen huoli omasta tai muiden turvallisuudesta. Samaa maskia tulee siis käytettyä uudelleen ja uudelleen lähinnä siksi, ettei osakseen saa halveksuvia katseita, 32-vuotias mies kertoo.
Psykologi Saara Nolvin mukaan juuri sosiaalinen paine on se, mitä ollaan pyritty luomaan ja sen varjolla saamaan ihmisiä noudattamaan suosituksia.
– Ihmiset pyrkivät toimimaan odotetulla tavalla. Mutta se voi johtaa sellaiseen ilmiöön, että maski otetaan taskunpohjalta ja käytetään sitä.
Sosiaalinen paine? Kappas, olen ilmeisesti selvänäköinen.
Juttu jatkuu niin, että psykologi kertoo miten nyt tarvittaisiin kannustimia maskin käyttöön:
Sen takia ihmiset tarvitsisivat Nolvin mukaan nyt jonkinlaista palkitsemista: jotta nähtäisiin, että omasta venymisestä seuraa jotain, joka johtaisi normaaliin elämään.
Tällä hetkellä suomalaiset saattavat Nolvin mukaan kokea, että korona-aikana mennään pettymyksestä toiseen, eikä oikeastaan missään välissä ole helpompaa.
– Tulee rokotteet, sitten niitä ei tule. Missään ei näy välipalkintoa, jonka saisi siitä, että jaksaa pinnistellä. Tässä tilanteessa voidaan elää hyvinkin pitkään, eikä se oma vuoro elää omaa elämää tunnu tulevan koskaan.
Yleisessä viestinnässä voisi Nolvin mielestä myös muistuttaa ihmisille, että he ovat tehneet hyvää työtä. Hankaloituva tilanne ei ole ihmisten toiminnasta kiinni vaan myös siitä, että muuntovirus leviää herkemmin.
Nolvi korostaa, että hyvin harvaan ihmiseen toimii syyllistäminen. Sen vuoksi motivoinnin viestinnässä pitäisi tulla positiivisen kautta ja kannustamalla.
– Lisäksi olisi hyvä tuoda esille, että ymmärretään myös tilanteen raskaus kansalaisen näkökulmasta – se voisi lisätä ohjeiden mukaista maskin käyttöä.
Mitäs tästä voi ennustaa? Ruvetaanko maskien käyttäjille jakamaan mitaleja tai kunniakirjoja? Vai ruvetaanko kaikille maskien käyttäjille jakamaan ylimääräisiä karkkipäivän karkkeja? Saa nähdä.
Te jotka näette tämän maskien käytön järjettömyyden läpi, mutta käytätte maskia sosiaalisen paineen takia, minulla on teille yksi kysymys:
Välittääkö leijona lampaiden mielipiteistä?
Joka päivä kun te laitatte maskin kasvoillenne sosiaalisen paineen takia, te julistatte itsellenne ja muille olevanne niin heikko ihminen, että te taivutte ryhmäpaineen alle. Mitä te luulette sen tekevän teidän itsearvostuksellenne? Haluatteko te elää loppuelämänne järjettömyyksiin myöntyväisenä ja mentaalisesti alistettuna?
Kyllä, maskin pois jättäminen johtaa siihen, että teitä paheksutaan. Mitä sitten? Miksi te välitätte siitä? Miksi näiden aivopestyjen lampaiden hyväksyntä on teille niin tärkeää?
Jos te joka päivä teette heikon ihmisen valintoja, te elätte heikon ihmisen elämää. Onko sellainen elämä hyvää elämää?
Ryhmäpaineen vastustaminen vaatii vahvuutta. Teillä on joka päivä mahdollisuus todistaa itsellenne, että te olette vahva ihminen. Valinta on teidän.
Anna Abreun uusi musiikkivideo 20 Ave Mariaa on ihan mielenkiintoinen teos "Eliitin" symboliikasta kiinnostuneille. Teemana on kohtalaisen selkeästi auringon palvonta.
Video on täynnä kuvia, joissa Abreu tanssii auringon edessä. Kuvissa on melkoisen paljon yhtäläisyyksiä ikivanhoihin faarao Akhenatonin valtakauden kuviin, jossa kuninkaalliset palvovat Aton-auringonjumalaa.
Anna ja aurinko |
Akhenaton ja aurinko |
Varmaan ihan vain sattumaa? Jännä miten ne sattumat aina kerääntyvät niin, että käytetyn symboliikan selitys löytyy jo vuosia sitten kirjoitetuista EES-artikkeleista. Jos et tiedä miten faarao Akhenaton liittyy musiikkiteollisuutta pyörittävään "Eliittiin", suosittelen lukemaan kirjoituksen Hyksos-kuninkaat.
Videon lopussa on myös jotain huomionarvoista. C-osan lopussa Abreu ampuu pistoolilla kameraan. Tämän jälkeen aurinkoinen tunnelma saa synkemmän sävyn, ja katsojalle näytetään Abreu tanssimassa sateessa ja pimeässä, toki aurinko edelleen hänen takanaan. Tällä viitataan auringon pimeään puoleen, josta voi käyttää myös termiä Lucifer. Katsojille ikään kuin paljastetaan symbolisesti atonismin salattu puoli. Aiheesta enemmän kirjoituksessa Lucifer.
"Those writers and investigators who have accused Adam Weishaupt, Albert Pike, Giuseppe Mazzini, Adriano Lemmi, and other Illuminati grand masters of being "Luciferians" would do well to acknowledge the ancient roots of this ideology so beloved of the cultists they expose. The origin of Luciferianism is Atonism. And the master masons of the world would much prefer it if this fact was never openly revealed. They prefer people to connect their god Lucifer with the horned devils and tempting demons of Christian lore. That kind of distracting error serves to obscure the complexion and nature of their bizarre doctrine. The initiated insider is the one to whom Lucifer's true nature is revealed. He is the one to be exalted by knowledge. After his blindfold is removed before the altar, it is he who will be illumined and enlightened by the radiance of Lucifer, or more correctly, of Aton." - Michael Tsarion (Irish origins of civilization)
"That which we say to the crowd is ‘we worship God’… The religion should be, by all us initiates of the high degrees, maintained in the purity of the Lucifer doctrine… Yes! Lucifer is God." (Albert Pike, Letter to the Palladian Councils, July 14 1889)
Albert Pike, Illuminatin johtaja ja 33. asteen vapaamuurari |
Lue myös: Suomalainen musiikkiteollisuus
Ano ampuu kovilla:
Jotenkin huvittavaa ajatella mitä tapahtuu sen jälkeen, kun tämä koronakusetus paljastuu koko kansalle. Suomalaiset joutuvat myöntämään, että eduskunnasta löytyi vain tämä yksi kaveri, joka uskalsi rohkeasti sanoa, että keisarilla ei ole vaatteita. Muut olivat joukkokäyttäytymisen mukana meneviä pelkureita, jotka osallistuivat tämän kaikkien aikojen suurimman vedätyksen ylläpitämiseen.
Oli Anosta tai hänen taustoistaan mitä mieltä tahansa, tässä nykytilanteessa hän on ainoa totuutta puolustava kansanedustaja. Toivottavasti se ei ole Anon terveydelle vaarallista. Sitä kun ei tiedä, jos jossain joku vaikka miettisi, että mistähän löytyisi riittävän vankkaa tekoa oleva oven kahva. Ano kun ei ole ihan pieni poika.
Kimmo Kiljunen eduskunnassa 8.3.2021:
"Nää kriisit ja ilmiöt, jotka ovat yli rajojen olevia koko ihmiskuntaa kohtaavia ilmiöitä, niin ne voitetaan [sic] hallitsemaan vain globaalitasolla, ja semmoinen salaliitto ehkä täällä taustalla on, ja jos on, niin minä saattaisin lähteä tukemaan sitä."
Samainen Kimmo Kiljunen viime vuoden elokuussa:
”Tämä ei tule olemaan liittovaltio. Euroopan unioni, se on aivan oman tyyppisensä järjestelmä ja todennäköisesti se antaa mallin maailmanlaatuiselle hallintajärjestelmälle, joka toivottavasti tulee ihan kahden-kolmenkymmenen vuoden aikana, viimeistään viidenkymmenen vuoden aikana voimaan.” (Lähde)
Vuonna 2013 hän kirjoitti seuraavaa:
"On katsottava maailmaa silmiin: kansallisvaltio on liian suuri pieniin ongelmiin, mutta yhä enemmän liian pieni suurien ongelmien ratkaisemiseksi. Presidentti Niinistö on oikeassa – meidän on syytä omien etujemme vuoksi olla mukana luomassa uutta maailmanjärjestystä." (Lähde)
Jännä maa tämä Suomi. Jos tavallinen kansalainen puhuu siitä miten poliitikot ovat mukana New World Order -salaliitossa, hänet leimataan samantien sekopäiseksi foliohatuksi. Mutta kun kansanedustaja täysin avoimesti kertoo kannattavansa New World Order -hanketta, maailmanlaajuista hallintajärjestelmää tai globaalia salaliittoa, kaikki vain kohauttavat olkiaan.
Hyvin on toiminut tämä ihmisten aivopesu.
Demareiden NWO-taustoista enemmän kirjoituksessa Fabianismi Suomessa.
Kiitos vinkeistä Jauhottaja ja H1789.
Uutta tietoa!
https://www.is.fi/terveys/art-2000001125775.html |
Ei mutta... Tämä uutinenhan olikin vuodelta 2016. Etsitäänpä uudempaa tietoa.
https://www.is.fi/flunssa/art-2000000555794.html |
Oi voi, tämä olikin vuodelta 2012. Pieni hetki...
https://www.iltalehti.fi/flunssa/a/5d3a7cec-0149-46c0-965e-a6d4530af910 |
https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/ba42878c-eee3-4eb4-a659-e885ed6fb168 |
Hyvä vinkki Ossi Tiihoselta. Alfa-TV:n keskusteluohjelmassa professori Paul Lillrank kertoi (kohdassa 11:15 alkaen) kansanedustajille epämieluisia tosiasioita. Reaktiot ovat melkoiset.
Linkki ohjelmaan: https://www.permanto.fi/fi/web/alfatv/player/vod?assetId=94409691
Kieltämättä melko koomista kuultavaa.
Lillrank nostaa puheenvuorossaan esiin sen tosiasian, että ainoa järkevä tapa mitata pandemian vaarallisuutta on kokonaiskuolleisuus. Tätä mittaavat tilastot näyttävät, että Suomessa koronavirus ei ole nostanut kokonaiskuolleisuutta mitenkään. Tämä on monelle koronauskovaiselle sellainen asia, jota ei haluta sen enempää pohtia.
Kuten ohjelmassa esiintyneet kansanedustajat näyttävät, koronauskovaisten mielestä kuolleisuus on normaalilla tasolla, koska rajoitustoimet ovat tehonneet. Tämä on se argumentti, johon jokainen hysteerikko turvautuu nähdessään normaalilla tasolla olevat kuolleisuusluvut. Harmi vain, tässä argumentissa on pieni loogisuusongelma.
Uutiset kirkuvat joka päivä siitä miten paljon on uusia tartuntoja tai altistumisia. Nyt hallitus suunnittelee uusia rajoitustoimia, koska tartuntoja on niin paljon. Jos seurataan näiden hysteerikkojen omaa logiikkaa, niin eikö korkeat tartuntaluvut tarkoita sitä, että rajoitustoimet eivät ole tehonneet?
Päättäkää nyt, onko niistä rajoitustoimista hyötyä vai ei? Vastaus vaihtelee kysymyksen mukaan.
Kun puhutaan tartunnoista: "Nykyiset rajoitustoimet eivät ole tehonneet, koska nyt on niin paljon tartuntoja!"
Kun puhutaan kuolleisuudesta: "Kuolleita on niin vähän, koska rajoitustoimet ovat tehonneet."
Pieni ristiriita?
Kognitiiviseen dissonanssiin kuuluu, että ihminen kykenee ylläpitämään samanaikaisesti kahta keskenään ristiriidassa olevaa uskomusta. Koronahysteerikkojen kanssa keskusteleminen menee suurin piirtein näin:
Kannatatko uusia rajoitustoimia?
Kyllä, ne ovat tarpeellisia.
Miksi?
Koska tauti leviää ja tulee niin paljon uusia tartuntoja.
Eli olet sitä mieltä, että nykyiset rajoitustoimet eivät ole tehonneet, ja nyt tarvitaan tiukempia otteita?
Kyllä.
Miksi kuolleisuudessa ei sitten näy mitään normaalista poikkeavaa? Miksi kokonaiskuolleisuus on normaalilla tasolla?
No se johtuu siitä, että olemme tehneet näitä rajoitustoimia. Ilman niitä kuolleisuus olisi paljon korkeammalla tasolla.
Eli olet sitä mieltä, että tähän asti tehdyt rajoitustoimet ovat tehonneet?
Kyllä.
Oletko omasta mielestäsi ajattelussasi johdonmukainen?
Miten niin?
Kun kysyin tartunnoista, olit sitä mieltä, että rajoitustoimet eivät ole tehonneet. Kun kysyin kuolleisuudesta, olit sitä mieltä, että rajoitustoimet ovat tehonneet. Näetkö ristiriidan?
Ei vaan minä tarkoitin sitä, että jos rajoituksia ei nyt tiukenneta, sitten tauti pääsee leviämään. [Tämä on se kohta, jossa henkilö ei halua nähdä oman ajattelunsa ristiriitaa, ja väistää esitetyn kysymyksen.]
Minä kysyin sinulta rajoitustoimien tehokkuudesta. Oletko nyt siis sitä mieltä, että tähän asti tehdyt rajoitustoimet ovat tehonneet?
Ovat ne tehonneet osittain. Kuolleisuus on ehkä pysynyt normaalilla tasolla, mutta tauti leviää. Jos tauti leviää lisää, kuolleisuuskin tulee nousemaan. [Yritys löytää joku eheä logiikka omille uskomuksille.]
Eli mielestäsi nykyiset rajoitustoimet ovat tehonneet kuolleisuuteen, mutta eivät tehoa leviämiseen?
Kyllä.
Miksi sitten tarvitsemme uusia rajoitustoimia, jos kerran nykyisetkin tehoavat niin hyvin, että kuolleisuudessa ei näy mitään nousua?
Ettei se tauti leviä!
Mitä haittaa siitä taudin leviämisestä sitten on?
Ihmisiä kuolee!
Tilastojen perusteella tuo ei pidä paikkaansa. Korkeista tartuntaluvuista huolimatta korona ei ole tähän mennessä aiheuttanut Suomen kokonaiskuolleisuuteen mitään muutosta. Miksi se tekisi tulevaisuudessa niin?
Äh, sinä et vain tajua! [Suuttumus.]
Jos näytätte näille ihmisille heidän oman ajattelunsa epäloogisuuden, saatte heidät melko varmasti suuttumaan. Se on osa kognitiivista dissonanssia, joten älkää ottako sitä henkilökohtaisesti.
Viralliseen narratiiviin uskovat ylläpitävät harhaista todellisuuskuvaa. Sille on ihan oma suomenkielinen sanakin: psykoosi
"Psykoosilla tarkoitetaan tilaa, jossa henkilön todellisuudentaju on heikentynyt ja hänellä on huomattavia vaikeuksia erottaa, mikä on totta ja mikä ei." - Terveyskirjasto.fi
Alkaa olla aika mielenkiintoisessa tilassa tämä meidän maa. Median mukaan hallituksessa on keskusteltu armeijan käyttämisestä koronarajoitusten valvontaan.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/27754430-594f-4cfa-832f-d9c283d8b902 |
Nyt siis suunnitellaan totalitaarisista valtioista tuttua mallia, jossa armeija valvoo ihmisten liikkumista. Tämä kertoo aika paljon siitä millaisessa mielentilassa valtion johto on. Kuolleiden määrässä ei ole mitään poikkeavaa, sairaalahoitoon joutuneiden määrässä ei ole mitään poikkeavaa, eikä tehohoitopaikoistakaan ole minkäänlaista pulaa. Silti käyttäydytään kuin meneillään olisi vakava pandemia, jonka varjolla nämä tyhjäkatseiset sannamarinit pääsevät toteuttamaan omia pimeitä rajattoman vallan fantasioitaan.
Missä se pandemia sitten on, kun ei se kerran ruumishuoneilla tai sairaaloissa näy? Se on ihmisten korvien välissä - kiitos mittavan maailmanlaajuisen propagandakampanjan.
Onko valtion johto psykoosissa, vai onko tässä kyse laskelmoidusta suunnitelmasta muuttaa Suomi vähitellen (fabianistinen malli) valvontayhteiskunnaksi fasistisista tai kommunistisista maista tutuilla tavoilla? Herää myös kysymys, kuka tätä maata oikeasti johtaa?
Kiitos vinkistä H O.
Tuomas Malinen ampuu melko kovilla.
Kokoomukseen liittyviä kirjoituksia:
Tuomas Malinen mainitsee haastattelussa Sanna Marinin ja "nousevan kurjen" eksoteerisen symboliikan. Esoteerisen symboliikan puolella kyse on viittauksesta Bennu-haikaraan ja feenikslintuun. Näistä varsinkin jälkimmäinen on vapaamuurareille tärkeä symboli. Aiheesta enemmän kirjoituksessa E.A. Hagforsin muistomerkki.
Merike Sirelpuun tapaus on saanut jo kansainvälistä huomiota. Ihan syystä. Yksityiskohdista enemmän Ossi Tiihosen blogissa.
Päivitetty 12.3.2021:
Sirelpuu oli mennyt altistuksen takia vapaaehtoiseen karanteeniin, mutta kieltäytyi menemästä sairaalaan testattavaksi terveydellisten syiden takia. (Korjaus 12.3.2021: Sirelpuu ei kieltäytynyt testistä, vaan oli sopinut poliisin kanssa, että menee testeihin karanteenijaksonsa jälkeen.) Poliisi haki hänet vapaaehtoisesta kotikaranteenista voimakeinoja käyttäen raudoissa sairaalaan, missä hänelle tehtiin pakkotesti vastoin hänen tahtoaan. Sirelpuu sairastaa verenvuototautia, jonka takia testin tekeminen nenän kautta on hänen terveydelleen vaarallinen. Väkisin sairaalan pihalla poliisiautoa vasten tehty testi aiheutti Sirelpuulle sisäisen verenvuodon, eikä hänelle suostuttu tarjoamaan siihen tarvittavaa lääkitystä. Lopulta hänen päänsä päälle laitettiin huppu, jonka jälkeen hänet siirrettiin verta vuotavana suljetulle osastolle, jossa hän vietti viisi päivää vangittuna. Ensimmäisen vuorokauden hän joutui viettämään lepositeissä sänkyyn kahlittuna.
Kuvitelkaa miltä tuntuu maata sänkyyn kahlittuna samaan aikaan kun nieluun valuu verta. Mihin sitä nieluun valuvaa verta voi sylkeä, jos joutuu makaamaan selällään eikä voi käyttää käsiään?
Sillä aikaa Suomessa media keskittyy Sirelpuun mustamaalaamiseen. Esimerkiksi toimittaja Rai Suihkonen julkaisi jutun, jossa hän antaa ymmärtää, että Sirelpuu olisi rikkonut koronakaranteenia. Tälle väitteelle ei ole mitään pohjaa.
Rai Suihkosen jutun otsikko:
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/3890042 |
Myös muissa medioissa asiaa on käsitelty niin, että Sirelpuu on saatu näyttämään vaaralliselta rikolliselta. Poliisin toimintaa media ei tietenkään kritisoi. Media ei myöskään mainitse mitään Sirelpuuhun kohdistetuista väkivaltaisista pakkotoimista, tai siitä että hänet on käytännössä vangittu sairaalaan vastoin omaa tahtoaan.
https://www.kaleva.fi/poliisi-epailee-iisalmelaista-joogayrittajaa-koron/3411390 |
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/359dfcf9-f2ba-49fa-8994-f6254e31c545 |
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007840377.html |
https://www.verkkouutiset.fi/poliisi-vei-altistuneen-koronatestiin-vastusti-tutkitaan-rikoksina/ |
Tilastot näyttävät selkeästi, että maskeista ei ole viruksen leviämisen suhteen minkäänlaista hyötyä:
Sillä aikaa Hölmölässä:
https://www.is.fi/terveys/art-2000007841945.html |
Entinen valtiovarainministeri Katri Kulmuni kirjoitti viime viikolla Facebookiin:
Ilmeisesti Katri kuuluu siihen ihmisryhmään, jotka eivät tiedä, että meille tarjottu rokote ei vaikuta viruksen leviämiseen mitenkään?
Kirjoitus sai aika paljon vihaisia kommentteja. Hienoa nähdä, että löytyy myös paljon niitä ihmisiä, joille tämä vedätys ei mene enää läpi. Tässä esimerkkejä:
Eräs kommentoija otti palautteessaan puheeksi Great Resetin. Kulmunin vastaus hänelle oli: "Great reset on salaliittoteoria."
Niinkö? Oletko aivan varma, arvoisa kansanedustaja?
Tässä on World Economic Forumin perustajan Klaus Schwabin Amazonissa myynnissä oleva kirja:
https://www.amazon.com/COVID-19-Great-Reset-Klaus-Schwab/dp/2940631123 |
Kysymys kuuluu: Onko Katri Kulmuni poikkeuksellisen tyhmä ja tietämätön ihminen - vai onko hän poikkeuksellisen häikäilemätön valehtelija?
Mene ja tiedä, mutta toisen on oltava totta.
Katri sai tähän idioottimaiseen aivopieruunsa aika tylyä palautetta:
Olen sanonut tämän aiemminkin: Vaikka tällä hetkellä maailma vaikuttaa hyvin kaoottiselta ja suorastaan pähkähullulta, minä näen tässä tilanteessa hyvin paljon positiivista. Syy tähän on se, että koskaan aiemmin ei ole ollut näin paljon ihmisiä, joille nämä "Eliitin" koronakusetuksen kaltaiset valheet eivät enää mene läpi.
Olen itse tutkinut tätä "Eliitin" korruptiota aktiivisesti noin 14 vuotta. Olen nähnyt lukemattomia kertoja, miten joku uusi valhe myydään kansalle, ja kaikki uskovat kiltisti. Nyt tilanne on aivan erilainen. Nyt nämä valheet eivät mene läpi enää ihan koko kansalle. Kyllä, edelleen suurin osa ihmisistä uskoo sokeasti auktoriteettien satuihin, mutta tämä joukko pienenee koko ajan. Kehityssuunta ja nopeus on tällä hetkellä parempi kuin koskaan.
On hyvä muistaa, että tällaisiin vedätyksiin herääminen vie suurilta massoilta aina paljon aikaa. Nämä asiat eivät tapahdu yhdessä yössä. Mutta kun minä katson tätä kokonaisuutta, olen suorastaan riemuissani nähdessäni näin valtavan muutoksen verrattuna esimerkiksi viime kevääseen.
Ymmärrän kyllä, että moni tuntee olonsa tällä hetkellä ahdistuneeksi ja epätoivoiseksi, koska edelleen suurin osa ihmisistä toimii kuin aivottomat zombiet. (Arvatkaa millaista zombie-elokuvaa minun elämäni on ollut viimeiset 14 vuotta?) Yrittäkää kuitenkin katsoa isoa kuvaa. Tällä hetkellä zombieita herää horkkaunestaan ennennäkemättömän kovalla vauhdilla.
Suosittelen katsomaan kaikkea tätä kaaosta stoalaisella tyyneydellä. Kaikki tämä ympärillä oleva hulluus on vain välttämätön vaihe valheiden paljastumisessa. Se on pitkä ja monelle hyvin kivulias prosessi. Olen aivan varma, että meno tulee menemään lähitulevaisuudessa vielä entistäkin hullummaksi. Kukaan ei pysty hallitsemaan tätä hulluutta, joten käyttäkää omat voimavaranne siihen mihin pystytte vaikuttamaan. Pitäkää huolta itsenne ja erityisesti lastenne hyvinvoinnista. Muuhun ette pysty vaikuttamaan.
Ensimmäistä kertaa tämän blogin historiassa minulla on sellainen olo, että jonain päivänä minun ei enää tarvitse kirjoittaa tätä blogia. Mitähän sitä sitten tekisi? Pääsisiköhän sitä taas joskus kalalle?