Olen viime aikoina seurannut suurella mielenkiinnolla uutta kansalaisjournalistista julkaisua nimeltä Kanto.media. Kyse on Sami Antinniemen ja Sanni Bergin tammikuussa perustamasta sivustosta, joka on mielestäni tällä hetkellä Suomen paras journalistinen julkaisu. Lyhyt esittelyteksti sivustolta:
"Kanto.media on riippumaton kansalaisjournalismin media. Toimintamme perustuu pitkälti omaehtoisuuteen sekä velvollisuudentuntoon yhteiskuntaa kohtaan.
Maailma mullistuu ja taantuva valtamedia menettää otettaan. Me pyrimme tasapainottamaan valtamedian antamaa maailmankuvaa. Vastuullinen sananvapaus ja rohkea uteliaisuus on toimintamme ydin.
Tavoitteemme on lisätä yhteistyötä, keskustelua ja keskinäistä ymmärrystä. Siksi sivustolla on myös kansalaistoimintaa edistävä osio nimeltä vastuunkanto.
Valtamedia on lietsonut jo riittävästi pelkoa ja polarisaatiota, joten Kanto.mediassa pyrimme ilmaisemaan asiat tavalla, joka lisää ymmärrystä ja herättää toivoa uudesta kasvusta."
Olen seurannut jo pitkään Sami Antinniemen edesottamuksia. Hän on tehnyt mielettömän hyvää työtä koronaan liittyvien valheiden ja epäkohtien paljastamisessa. Erityisesti koronapiikkirikokseen liittyvien laadukkaiden uutisjuttujen tekeminen on tehnyt minuun syvän vaikutuksen. Minun mielestä Sami on tällä hetkellä Suomen paras toimittaja. Ja selkärankaisin myös. Pakko nostaa hattua.
Sanni Berg on minulle melko uusi tuttavuus, vaikka muistan kyllä nähneeni koronahulluuden aikana joitain hänen videoitaan sosiaalisessa mediassa. Sannilla on terävä havainnointikyky ja sopivasti trickstermäinen luonne, joka on omiaan satiirin tekemisessä. Kun siihen lisätään hänen hyvä kirjoitustaito ja halu kyseenalaistaa asioita, yhdistelmä on melko toimiva.
Olen joskus aiemmin puhunut siitä, miten tämä meneillään oleva valheiden ja korruption vastainen taistelu tarvitsee lisää sotureita. Sellaisia sotureita, jotka laittavat itsensä kunnolla likoon. Kun katson Samin ja Sannin toimintaa, en voi olla ajattelematta, että tämä kaksikko edustaa juuri sitä oikeanlaista taisteluhenkeä, jonka heräämistä olen odotellut jo monta vuotta. Sami ja Sanni ovat todellakin laittaneet itsensä likoon. Sitä täytyy arvostaa.
Sami ja Sanni |
Muutama viikko sitten otin Kantoon yhteyttä, ja kysyin olisiko heillä kiinnostusta tehdä yhteistyötä. Ajattelin, että ehkäpä blogistani löytyy jotain sellaista materiaalia, jota he haluaisivat julkaista. Autan mielelläni tällaista uutta hyvällä asialla olevaa julkaisua kasvamaan, ja voin hyvin antaa heille vanhoja kirjoituksiani, jos he näkevät niiden julkaisemissa järkeä. En näkisi mitenkään mahdottomana myöskään sitä, että kirjottaisin heille jotain aivan uutta materiaalia.
Neuvottelimme asiasta, ja tilanne on nyt edennyt siihen pisteeseen, että yhteistyömme voi alkaa. Tänään Kannossa julkaistiin ensimmäinen heille kirjoittamani artikkeli Tavistock - propagandakoneiston moottori. Se on lyhennetty ja Kanto-yhteensopivaksi muokattu versio kirjoituksesta Tavistock Institute of Human Relations. Ottaen huomioon, miten EES ja Kanto taistelevat molemmat valheellista propagandaa vastaan, kirjoituksen aihe on oikein sopiva.
Kirjoituksiani tullaan julkaisemaan Kannossa myös jatkossa. Mitä ja miten usein - se jää nähtäväksi. Meillä on jotain suunnitelmia kyllä, mutta aika näyttää miten ne toteutuvat.
Minä en tunne Samia tai Sannia. En tiedä millaisia ihmisiä he ovat. En tiedä ajattelemmeko kaikista asioista samalla tavalla. Todennäköisesti emme. Mutta minä tiedän sen, että heillä on sydän paikallaan, ja että he ovat valmiita tekemään pahuudelle vastarintaa. Tällä hetkellä tämän kaksikon ja muun Kanto-porukan toiminta on jotain sellaista, jota minä haluan tukea.
Kannon kulisseissa toimii myös teknisen puolen osaaja Jyri. Kävi ilmi, että hänkin on opiskellut Michael Tsarionin materiaaleja. Kylläpä taas satelee sattumia.
Kanto etsii uusia vapaaehtoisia tekijöitä tiimiinsä. Tarvetta avulle on runsaasti. Mikäli ymmärsin oikein, varsinkin englannikielisen materiaalin kääntämiseen tarvittaisiin apua. Mutta on siellä tarjolla muuakin hommaa. Laitan alle Sannin ilmoituksen.
Jos yhtään tuntuu siltä, että haluaisitte olla omalla pienelläkin panoksella mukana, ottakaa rohkeasti yhteyttä Sanniin.
***
Kanto on otettu vastaan upeasti – kiitos teille siitä! Olemme saaneet monenlaisia yhteydenottoja ja yhteistyötä viritelläänkin jo useiden eri toimijoiden kanssa.
Tällä hetkellä juttuvinkkejä satelee eri kanaviin siinä määrin, että osaajille olisi tarvetta. Tarkoitus on kasvattaa tekijäjoukko mahdollisimman laajaksi ilman ajallisia sitoumuksia, joten pienelläkin panoksella voi halutessaan tulla mukaan!
Etsimme vapaaehtoisia tiimiimme – olisitko sinä yksi heistä?
- Sisällöntuottaja, jolla on tiedonjano ja halu taistella vapaan median puolesta
- Someosaaja, joka tuntee eri alustat, algoritmit ja hashtagit
- Dokkari- tai podcast-friikki, joka on aina ajan tasalla ja osaa poimia parhaat palat myös englanninkielisistä materiaaleista
- Oikolukija, joka varmistaa suomennosten laadun
- Taustojen tarkistaja, joka taitaa hakukoneet, löytää luotettavat lähteet sekä tykkää debunkata disinformaatiota
Me haluamme luoda Kannosta kasvualustan uudenlaiselle yhteisölliselle toiminnalle, mikä ei edellytä poliittista, uskonnollista tai ideologista yksimielisyyttä.
Tule aktiiviseksi toimijaksi, jos sinäkin näet kansalaisjournalismin sekä sensuroimattoman tiedon arvon yhteiskunnalle ja haluat taistella yksisilmäistä asenneilmapiiriä vastaan!
Yhteydenotot: sanni.berg(at)kanto.media